Dolores Claibornen (1995) sekä Jason Bourne -toimintafilmien käsikirjoittajana toimineen Tony Gilroyn esikoisohjaus on George Clooneyn tähdittämä lakimiesjännäri. Sen pahin kompastuskivi on tavattoman viipyilevä, yliampuvan lakoninen kerronta, joka ei tunnu perustellulta eikä lisää lopputulokseen mitään muuta kuin pitkiltä tuntuvia minuutteja.
Clooneyn näyttelemä Michael Clayton on yksityisen asianajajatoimisto Kenner, Bach & Leedenin järjestelijä; eräänlainen siivooja, jolle annetaan hoidettavaksi asiakkaiden pahimpia sotkuja. Päällisin puolin Clayton näyttää menestyjältä aina ajamaansa jättimäistä, S550-mallista mustaa Mercedes-Benziä myöten.
Yksityiselämässään Claytonilla on kuitenkin ollut ja on edelleenkin ongelmia. Hän on kärsinyt uhkapeliriippuvuudesta ja hänen hulttioveljensä on vienyt häneltä suuren summan rahaa, jonka hän on edelleen velkaa epämääräisille tahoille – jotka alkavat käydä kärsimättömiksi. Avioliittokin on päättynyt eroon. 45-vuotias mies on uramenestyksestään huolimatta puilla paljailla: kallis autokin on työnantajan omaisuutta.
Tässä tilanteessa Clayton päätyy siivoamaan yhtä omalaatuisimmista sotkuistaan. Toimiston oma mies Arthur Edens (Tom Wilkinson) näyttää seonneen kesken oikeudenkäynnin, jossa hän on puolustanut suurta kemian alan firma U/Northia laajaa siviilikannetta vastaan. U/North on kaikkea muuta kuin tyytyväinen ja valmistautuu vaatimaan vahingonkorvauksia Claytonin työnantajalta.
Claytonin tutkiessa tapausta se alkaa vaikuttaa hänestäkin epäilyttävältä. Edens tuntuu tajunneen kesken oikeudenkäynnin, että kanne on aiheellinen, ja kääntyneen omaa asiakastaan vastaan. Ennen pitkää molempien miesten ympärillä alkaa liikkua hämärämiehiä, ja Claytoniin kohdistuu murhayritys, josta elokuva lähteekin liikkeelle.
Michael Clayton tuo mieleen lukuisat John Grishamin kirjoista tehdyt, lakimaailmaan sijoittuvat juonitteluelokuvat. Sen lähin vertailukohta lienee vuoden 1993 Pelikaanimuistio. Gilroy pyrkii kuitenkin niin epätoivoisesti Grisham-elokuvia hienostuneempaan lopputulokseen, että hän menee toiseen äärimmäisyyteen: kylmän kliiniseen itsetarkoitukselliseen tyylittelyyn, joka pyrkii pitkään välttelemään avointa mukaansatempaavuutta ja varoo kaikenlaista selittelyä.
Michael Clayton ei silti ole missään nimessä huono elokuva. Se jättää kuitenkin katsojalle vaikutelman siitä, että joku kokeneempi, tarinankerronnasta enemmän kiinnostunut ohjaaja olisi voinut saada samoista aineksista vielä paljon kiinnostavamman ja jännittävämmän elokuvan.
George Clooney vetää roolinsa läpi kiitettävän hyvin tavallisimpia maneerejaan vältellen. Hänen Claytoninsa ei ole ärsyttävän rajoilla liikkuva virnuilija vaan aidon tuntuisesti stressaantununut vaikkakin viileän ulkokuorensa silti säilyttävä ammattilainen. Myös ohjaajana tunnettu Sydney Pollack tekee hyvän, vähäeleisen sivuroolin Claytonin esimiehenä.