Midsommar – loputon yö

/ GENRE , , ENSI-ILTA 10.07.2019 TÄHDET

Folkkikauhun uusi mestariteos vaatii katsojaltaan paljon, mutta antaa takaisin sitäkin enemmän. Maaginen elokuva kertoo juhannuksen vieton vaaroista ja syrjäkylien elämästä.

Ari Aster on helvetillisen kuumaa tavaraa. Viimevuotinen psykologinen kauhuleffa Hereditary osoitti miehen olevan suorastaan mestarillinen elokuvantekijä. Elokuvasta oli todella vaikea löytää ensimmäistäkään heikkoa linkkiä. Toni Colletten olisi edes pitänyt saada Oscar-ehdokkuus parhaasta naispääosasta, niin ikimuistoinen hänen hahmonsa elokuvassa on. Hirvittävä vääryys!

Midsommar on temaattinen sisarelokuva Hereditarylle. Kumpikin kertoo ihmissuhteista, murenevasta mielestä, järkyttävistä tapahtumista perheessä sekä ulkoisesta uhkasta, joka saapuu melko harmittomalta vaikuttavasta lähteestä. Mutta nämä ovat vain pinnallisia (eksoteerisia) tarinallisia elementtejä. Pinnan alla (esoteerinen) kytee niin paljon liekkejä, että niitä kaikkia on luultavasti mahdoton löytää ilman Asterin apua.

Kun Hereditary tutki perhedynamiikka, pohtii Midsommar tavallisten nykyjenkkinuorten sielunelämää. Hereditary kurkisti kristinuskon pimeämmälle puolelle kiellettyjen ja salattujen saatanallisten rituaalien avulla. Midsommarissa palataan esikristillisiin aikoihin: viikinkiriitteihin, Eddan kansantaruihin sekä Pohjolan pakanallisiin uskomuksiin ja tapoihin.

Elokuvat perustuvat oikeisiin esoteerisiin lähteisiin, eli tavallisilta ihmisiltä salattuihin tieteisiin, uskomuksiin ja rituaaleihin. Aster tuntee salatieteensä, se on nyt tullut erinomaisen selväksi. Ovelasti hän esittelee elokuvien tapahtumat juuri näiden esoteeristen, taustalle piilotettujen vihjeiden avulla. Katsojalle kerrotaan aivan avoimesti, mitä elokuvissa tulee tapahtumaan, mikäli tämä ymmärtää nämä vihjeet.

Tavallisille ihmisille elokuvien symbolit, kuvat ja nimet eivät merkitse mitään, vaan ne kuulostavat lähinnä joltain keksityltä Marvel-hömpältä. Salatieteisiin vihkiytyneemmille ihmisille löytämisen riemu on kuitenkin sanoinkuvaamattoman nautinnollista, sillä lähestulkoon jokaiseen Asterin luomaan koreaan kuvaan on piilotettu jotain löydettävää. Aivan kuten oikeassakin elämässä.

Elämme nimittäin symbolien täyttämässä maailmassa. Tiesitkö, että esimerkiksi Bluetoothin symboli on esikristillinen? Se koostuu kahdesta viikinkiriimusta: H:sta ja B:stä eli Hagalazista ja Berkananista. Ja mistä ne tulevat? Tanskalaisen viikinkikuningas Haraldin eli Harald Sinihampaan (Harald Bluetooth) nimestä. Aster on taikonut elokuvansa tällaisten piilotettujen ja salattujen merkitysten avulla.

Asterilla oli Midsommaria tehdessä apunaan satasivuinen ”tietoraamattu”, jonka avulla hän sommitteli ja suunnitteli kaikki elokuvan tapahtumat tarkasti ja tietyllä tavalla. Midsommar on siis jo itsessään rituaali. Siitä voisi kirjoittaa tutkielman, mutta ikävä kyllä Episodin merkkimäärä ei anna periksi. Tyytykäämme siis tähän melko pinnalliseksi jäävään arvioon tästä mestariteoksesta.

Päällisin puolin elokuva kertoo nuoren Danin, jota näyttelee Oscarin arvoisesti ilmeikäs Florence Pugh, sielunmatkasta. Elokuva on hänen henkinen kasvutarinansa. Voimaannuttamiseepos, jos suotte tämän ilmauksen. Hän on kuin itseään kirjoittava kansantaru.

Midsommar on siis jo toinen elokuva, jossa Aster nostaa naiset korkeimmalle korokkeelle. Miehet ovat hänen elokuvissaan lähinnä sivuhahmoja, hauskuuttajia ja uhreja.

Elokuva alkaa karmeasta talvesta, joka murentaa Danin mielenterveyden. Jack Reynorin esittämän poikaystävä Christianin (nimen merkitys selviää lopulta!) ja kaveriporukkansa kanssa Dani lähtee juhannuksen viettoon Ruotsiin ystävänsä Pellen (Vilhelm Blomgren) kutsumana.

He suuntaavat kohti Hårgaa, kaukaisella maaseudulla sijaitsevaa esikristillisiä tapoja noudattavaa kommuunia. Siellä kaverukset osallistuvat yhdeksänpäiväisen festivaalin viettoon, joka osoittautuu aivan muuksi kuin hippien huumepössyttelyksi ja hauskanpidoksi, vaikka siltä se totisesti aluksi vaikuttaa.

Viikingit elivät kahta vuodenaikaa: talvi (vertr) ja kesä (sumarr). Kesän huipennus olivat käräjät, jotka sijoittuvat sattumoisin juuri juhannuksen aikoihin. Käräjillä käytiin kauppaa, solmittiin avioliittoja, tavattiin sukulaisia ja annettiin uhreja jumalille. Viikingit palasivat sitä varten kyliinsä, ja juhlien jälkeen seuraavat kyläläiset lähtivät matkoilleen maailmalle. Elämä ja luonto kulkivat tarkoissa sykleissä, kuten myös päähenkilö Dani.

Midsommar on folkkikauhun uusi mestariteos, joka ei myöskään häpeile kumartaa esikuvilleen kuten esimerkiksi Robin Hardyn klassiselle Uhrijuhlalle (1973). Jos jo Hereditary oli elokuvatekninen mestariteos, niin nyt Asterin porukka pistää vielä komeammaksi. Elokuvan kuvaus on paikoin jopa itkettävän kaunista, leikkaus on nerokkaan luovaa sekä äänimaailma täyteläisen täydellinen suvantoineen ja huippuineen. Aster on jälleen kerran luonut jotain sellaista, jonka ei pitäisi edes olla mahdollista elokuvamuodossa.

Midsommar on yliluonnollisen pakahduttava kokemus, joka vaatii aikaa, rauhaa ja sataprosenttista keskittymistä. Elokuva on kauhea, paikoittain todella verinen ja raaka, mutta kontrastina näille pahuuksille, se on myös niin julmetun kaunis. Hårgalaisten suloiset pakanalliset laulut ja sävellykset piilottavat alleen uinuvan painajaisen. Mutta ovatko esikristilliset tavat oikeastaan edes barbaarisia muiden kuin länsimaisten kristittyjen mielestä? Olemmeko vain unohtaneet juuremme?