Miten korjata maailma

Yhden suomalaisen aktivistisukupolven historiaa 2000-luvun alusta reilun kymmen vuoden ajalta. Dokumentti on kiinnostava ja erittäin hyvin toteutettu. Tiukka rajaus on onnistunut ja tarina pysyy hienosti kasassa. (Ikäraja K-7, vain erikoisnäytöksiä)

27.3.2023 09:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 28.03.2023

Wikipedia määrittelee aktivismin seuraavasti: ”Aktivismi on poliittista toimintaa, joka pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa.” Se voi ilmetä erilaisilla tavoilla ja olla joko aktiivista tai passiivista toimintaa. Erilaista aktivismia on ihmiskunnassa ilmennyt varmasti niin kauan kuin ihmisyhteisöt ovat jonkinlaisia valtarakenteita muodostaneet.

Jouko Aaltosen uusin dokumenttielokuva ei lähde penkomaan aktivismin koko historiaa edes Suomen osalta vaan keskittyy kertomaan yhden rajatun aktivistisukupolven tarinan. Sen takia elokuvan alaotsikko kuuluukin Erään aktivistisukupolven tarina.

Elokuva lähtee liikkeelle vuoden 2000 IMF:n eli Kansainvälisen valuuttarahaston Prahan huippukokouksesta. Noihin aikoihin aktivismin näkyvä muoto oli nk. Summit-hopping, eli matkustaminen huippukokousten pitopaikoille osoittamaan mieltä ja jopa mellakoimaan. Seuraavaksi eteen tulee EU:n kesän 2001 huippukokous, jonne osallistui iso määrä suomalaisia. Kolmen päivän ajan mellakat olivat rajut ympäri kaupungin keskustaa. Satoja mielenosoittajia pidätettiin ja yhtä poliisi jopa ampui haavoittaen tätä vakavasti.

Göteborgin tapahtumat nostivat aktivismin Suomessa kaikkien huulille. Mutta saman syyskuun WTC:n terrori-iskut muuttivat aktivismin muotoja täysin. Huippukokoushyppelyn aktiivisin aika päättyi ja ryhdyttiin toimimaan paikallisemmin. Aktivistit totesivat tuolloin, että jos ei voida muuttaa koko maailmaa, niin muutetaan edes omaa kaupunkia. Seurasi sarja näyttäviä talonvaltauksia muun muassa Helsingissä ja Turussa.

Yksi näkyvimmistä yksittäisistä teoista oli silloisen Maailmanpankin pääjohtaja James D. Wolfensohnin ”kakutus” tiedotustilaisuudessa valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Vieressään hänellä oli vierailun isäntä valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Kyseisen sukupolven aktiivisimmat ajat sijoittuvat 2000-luvun ja 2010-luvun alkupuolelle.

Jouko Aaltonen on erittäin kokenut ja taitava dokumentaristi, joka on tehnyt runsaasti niin pitkiä kuin lyhyitä dokumenttielokuvia 1970-luvun lopulta. Hän taitaa kerronnan upeasti ja osaa rajata ja rytmittää aiheensa. Kerronnassa Aaltonen käyttää niin sanottujen puhuvien päiden lisäksi runsaasti arkistomateriaalia ja hauskana mausteena pätkiä vanhoista animaatioelokuvista.

Toinen elokuvan käsikirjoittaja on tietokirjailija, toimittaja ja aktivisti Pontus Purokuru, joka oli itsekin mukana sukupolven toiminnassa. Haastateltavat käyvät hyvin avoimesti läpi toimintaansa ja ovat jopa kriittisiä nuorta itseään kohtaan.

Hannu Liekso

Miten korjata maailma -elokuvan traileri

Lisää luettavaa