David Lynchin viimeisin ohjaustyö Mulholland Drive saatiin jostain syystä Suomen elokuvateattereihin vasta yli vuosi sen jälkeen kun se palkittiin Cannesissa. Elokuva ehti maata muutenkin hyllyllä ihan tarpeeksi. Alun perin siitä piti tulla pilotti uuteen televisiosarjaan. Lynchillä meni kuitenkin sukset pahasti ristiin amerikkalaisen televisioyhtiö ABC:n kanssa, ja pilotin teko keskeytyi. Televisiosarja jäi kokonaan tekemättä. Ilmeisesti ABC:n kihot jossakin vaiheessa huomasivat, että heillä ei ollutkaan käsissään uutta Twin Peaksia, joten he panivat rahahanat kiinni.
Onneksi Euroopasta löytyi elokuvatuottajia, jotka suhtautuivat Lynchin projektiin myötämielisemmin. Ranskalaisen Studio Canalin antaman lisärahoituksen turvin pilotista muokattiin kokoillan elokuva. Tätä varten käsikirjoitus jouduttiin tietenkin panemaan uusiksi. Oli myös kuvattava uutta materiaalia. Kuvauksiin tuli näiden vaiheiden takia vuoden tauko.
Elokuvan alussa tummatukkainen kaunotar Rita (Laura Elena Harring) on joutua ammutuksi Los Angelesin kukkuloilla mutkittelevan limusiinin takapenkillä, mutta tapahtuukin kolari, jossa hän menettää muistinsa. Hän lähtee harhailemaan pitkin Los Angelesia ja törmää hyväuskoisen tuntuiseen Bettyyn (Naomi Watts), joka on voittanut tanssikilpailun ja sen rohkaisemana lähtenyt Hollywoodiin ryhtyäkseen näyttelijäksi. Rita alkaa Bettyn kanssa selvittää onnettomuuden ja muistinmenetyksen mysteeriä. Kuka Rita oikeasti on? Mitä tapahtui ennen kolaria? Miksi Ritan laukku on täynnä rahaa? Mikä on laukussa oleva sininen avain?
Mulholland Drive ei kuitenkaan kerro vain tämän mysteerin selvittämisestä, vaan se on monipolvinen tarina Hollywoodista, unelmien kaupungista. Mulholland Drivessä unelmat ja unet sekoittuvat todellisuuteen hämmentävällä tavalla. Mutta kuten unessa, asioilla on merkityksensä, vaikka ne eivät aina vaikuta loogisilta.
Lynchin kuvaamalla Hollywoodin unelmalla on kääntöpuolensa. Nurkan takana vaanii meduusakasvoinen mörkö. Sen saa huomata Ritan ja Bettyn ohella myös outoihin tilanteisiin joutuva elokuvaohjaaja Adam Kesher (Justin Theroux). Menestystä ei saavuteta pelkällä lahjakkuudella, eikä se ole välttämättä pysyvää.
Elokuvassa on aiemmista Lynchin elokuvista tuttuja elementtejä: samettiverhoja, erilaisia valaisimia ja epätodellisesti sisustettuja huoneita. Siinä on myös monia omituisia tyyppejä, kuten kiusallisia kysymyksiä esittävä oraakkelimainen cowboy tai Adamin kanssa neuvotteluja käyvät elokuvamogulit, joiden tarjouksista ei voi kieltäytyä.
Lynchin hovisäveltäjä Angelo Badalamenti on säveltänyt unenomaiseen tunnelmaan sopivan musiikin. Lynchin pitkäaikaiset yhteistyökumppanit kuvaaja Peter Deming ja lavastaja Jack Fisk ovat myös tehneet loistavaa työtä.
Mulholland Drive on rikas ja monikerroksinen elokuva, joka jää askarruttamaan pitkään. Toisaalta elokuvaa on myös pidetty sekavana ja käsittämättömänä snobbailuna. Ollaan petytty siihen että liian monet asiat jäävät vaille vastausta. Mulholland Drive on kuitenkin elokuva jossa selviä vastauksia tai selityksiä ei välttämättä olekaan. Elokuvassa annetut johtolangat auttavat selvittämään osan mysteeristä, mutta täysin se ei selviä koskaan. Pöllöt eivät ole sitä miltä ne näyttävät. Tälläkään kertaa.
Jussi Huhtala