Vuonna 1915 syntynyt ja vuonna 1972 vain 57-vuotiaana kuollut Olavi Virta näytteli revyissä ja elokuvissa ja ennen kaikkea lauloi ikivihreiksi muodostuneita kappaleita. Hänen äänensä oli kansainvälisessä mittakaavassakin omaa luokkaansa – ja säväyttää edelleen. Virran kultakautta oli sotien jälkeinen aika 1950-luvun loppupuolelle, mutta alkoholi ja yleensä huono elämänhallinta tekivät tehtävänsä.
Virran elämä kuulostaa siis klassiselta taiteilijan nousu ja tuho -tarinalta. Sellaisena suomalaista populaarikulttuuria aikaisemminkin kuvittanut Timo Koivusalo sitä myös kohtelee valaisten siloteltua sankariaan suomalaisen miehen uhriutumissädekehällä. Mies on mies eikä voi sille mitään, jos kurkkuun kaadetaan viinaa ja syliin vänkää vieraita naisia. Naisen tehtävä on rakkauden nimissä tukea miestään tilanteessa kuin tilanteessa ja sitten samasta syystä jättää hänet. Yllättävää kyllä lopputulos ei ole lainkaan huonoimmasta päästä Koivusalon tuotantoa.
Jo Koivusalon vuoden 1999 Tapio Rautavaara -elokuvassa Kulkuri ja joutsen Olavi Virtaa esittänyt Raimo Grönberg esittää kehystarinassa jälleen raihnaista laulajaa (mainittakoon, että myös Martti Suosalo toistaa sanaseppo Reino Helismaan roolinsa). Varsinaisessa nimiroolissa nähdään Lauri Tilkanen. Hän tuntuu suorituksessaan sisäistäneen Koivusalon vision: Olavi Virta vaikuttaa sisältönsä ja hahmojen kanssakäymisen suhteen tarkoituksella viime vuosisadan puolivälin kotimaiselta elokuvalta ennemmin kuin modernilta kerronnalta.
Koivusalon maailmankuva on usein naiivin viatonta, missä piilee hänen teostensa viehätysvoima silloin, kun se on jollain tavalla lutuista eikä vain ärsyttävän särmätöntä. Olavi Virrassa se on ensin mainittua, vaikka kieltämättä hymyilyttää, kun rankka kännäys tarkoittaa iloista remellystä, josta leikataan tukka hieman sekaisin sohvalla heräämiseen. Intohimoiset parit suutelevat sängyllä ja heräävät siististi valmiiksi puolipukeissa.
Virta ja Koivusalon aikaisempien elokuvien kulttuurihenkilöt ovat ohjaajalle sankareita. Hän ei pyrikään kuvaamaan heitä heidän rappiotarinoittensa vuoksi vaan heistä juhlittuja tähtiä tehneiden taiteellisten ominaisuuksien takia. Virran itseaiheutettu alamäki on siis siloiteltu, ja realistisuuden tai sujuvan käsikirjoituksen sijaan tarinaan on yritetty ängetä mahdollisimman monta laulajatähteen liittyvää anekdoottia, olivat ne tarinankuljetuksen kannalta oleellisia tai eivät. Usein eivät.
Oikeaan ajankuvaan pyrkivä lähestymistapa korostaa resurssien rajallisuutta (Olavi Virta on toteutettu noin 1,6 miljoonalla eurolla): kuva on ulkokuvissa suorastaan ahdistavan tiukka, kun esimerkiksi Helsingistä on epätoivoisesti etsitty edes etäisesti aikakauteen sopivaa arkkitehtuuria. Modernit elementit, joita ei ole voinut poistaa kuvasta, on peitetty hätäisin lautakyhäelmin.
Oli miten oli, Tilkanen on ainakin tarpeeksi kauniskasvoinen, jotta voi uskoa jumalaisen äänen virtaavan hänestä, kun hän aukoo suutaan Virran laulun tahtiin.