Onneli, Anneli ja nukutuskello

GENRE ENSI-ILTA 25.12.2018 TÄHDET

Parasta uudessa Onneli ja Anneli -elokuvassa on minipossu Puustinen, joka eläisi mieluiten korvapuusteilla. Elokuvan heikkous on sen tarinassa.

Tingelstiina (Elina Knihtilä) ja Tangelstiina (Kiti Kokkonen) ehdottavat, että Onneli (Celina Fallström) ja Anneli (Olga Ritvanen) matkustaisivat maalle. Omalaatuiset siskokset ovat huolissaan hajamielisestä keksijäveljestään Vekotitus Vappusesta (Ville Myllyrinne), joka asuu maatilalla yksinään.

Keksijän tila on täynnä taianomaisia vekottimia. Lisäksi siellä asustaa suloinen kardemumman tuoksuinen minipossu Puustinen, joka söisi mielellään vain korvapuusteja.

Tila on Vekotituksen tietämättä saanut purkutuomion. Tämä selviää tytöille, kun Oskari Oikotie (Antti Autio) ilmaantuu tiluksille mittailemaan tulevan moottoritien paikkaa. Hajamielinen keksijä ei ole muistanut tyhjentää postilaatikkoaan, eikä siksi ole saanut päätöstä koskevia kirjeitä.

Tytöt päättävät pelastaa Vekotituksen tilan. Avuksi rientävät Rouva Rosina (Johanna Af Schulten), Urho Ulpukka (Jaakko Saariluoma) ja lopulta unimaailmasta löytyvä Rouva Ruusupuukin (Eija Ahvo). Myös Vekotituksen keksimä nukutuskello osoittautuu oivaksi välineeksi tilan purkupäätöstä vastaan taisteltaessa.

Aikaisempien elokuvien Onneli ja Anneli eli Aava Merikanto ja Lilja Lehto ovat kasvaneet ulos rooleistaan, joten uuteen elokuvaan on valittu uudet tytöt pääosiin. Saara Cantellin ohjaamista Onneli ja Anneli -elokuvista oma suosikkini on vuonna 2015 ilmestynyt Onnelin ja Annelin talvi. Se tavoitti mielestäni hienosti lasten mielikuvituksellisen ja maagisen maailman. En tiedä johtuuko käsikirjoituksesta vai uusista pääosanäyttelijöistä, mutta uudesta Onneli ja Anneli -elokuvasta uupuu samaa taikaa. Ehkä elokuvan suurin ongelma on kuitenkin tarinan heikkous. Se ei kanna yhtä vahvasti kuin sarjan aikaisemmissa elokuvissa.

Marita Hällforsin kuvaus on paikoitellen hyvinkin kaunista ja Minna Santakarin lavastus on onnistunut. Elokuva kuljettaa maailmaan, jossa pohjimmiltaan kaikki on hyvin ja turvallista. Maailmaan, jossa pahiksetkin ovat lopulta vain itsensä kadottaneita hyviksiä. Se onkin parasta näissä menneen maailman jäänteitä muistuttavissa kotimaisissa lastenelokuvissa.