Amber Kumar Gurungilla ja Guna Raj Kuikelilla on mielenkiintoinen toimenkuva. He ovat Bhutanin valtion virkamiehiä, joiden tehtävänä on kulkea ympäri luonnonkaunista mutta vaikeakulkuistakin maataan ja haastatella ihmisiä. Heidän lukemattomia kysymyksiä sisältävät lomakkeensa keräävät tietoja haastateltavien elämäntilanteesta, omaisuudesta ja käsityksistä omasta luonteestaan ja mielentilastaan.
Vastauksista koostetaan Bhutanin silloisen kuninkaan 1970-luvun alussa lanseeraamaa bruttokansanonnellisuudeksi kutsuttua hyvinvointimittaria. Haastateltavat avaavat tilannettaan tavalla, joka on yhdistelmä viatonta (esimerkiksi tv:t sallittiin Bhutanissa vasta muutama vuosikymmen sitten) rehellisyyttä sekä tunnetta vastauksista, joita valtiolle ja kuningashuoneelle uskolliselta kansalaiselta odotetaankin.
Jo konsepti on vinkero ja hyvin erilaisen kulttuurin katsojaa monet lomakkeen kysymykset voivat huvittaakin, vaikka bhutanilaisen yhteiskunnan kontekstissa niillä on huomattava merkitys. Pikku hiljaa byrokraattiset hienoudet jäävät kuitenkin taka-alalle, kun elokuva tarkentaa syvemmin muutaman haastateltavan elämään. Sellaiset hetket kuvastavat ihmisten erilaisia käsityksiä onnellisuudesta sekä niin isoja kuin pieniäkin haaveita sen tavoittelussa. Samalla katsojalla herää ajatuksia niiden toteutumisen mahdollisuudesta.
Elokuvan myötä myös Amberin taipumus käyttää työaikaakin potentiaalisen tyttöystävän kanssa viestittelyyn muuttuu hupaisista hetkistä syvällisempiä sävyjä saavaksi juonielementiksi. Onnen asiamies viittaa joihinkin paikallisten ihmisten elämään vaikuttaviin asioihin, jotka tuntuvat oudoilta Bhutanin kulttuuria ja lakia tuntemattomalle. Niitä olisi toivonut avattavan enemmän, mutta joka tapauksessa viehätykseen ajatuksesta kansalaisten onnellisuudesta kiinnostumisesta alkaa sekoittua epäilystä siitä, tarjotaanko kaikille tasa-arvoisia mahdollisuuksia sen tavoitteluun.
Onnen asiamies on mielenkiintoista katseltavaa muutenkin kuin sisältönsä puolesta. Se herättää kysymyksiä, joihin tutustuminen jälkikäteen muuttaa näkökulmaa elokuvaan tai ainakin tuo siihen lisää syvyyttä. Vaikka katsoessa toivoisi joidenkin asioiden selittämistä katsojalle, on ehkä parempi googlettaa vasta jälkikäteen (esim. Yleltä löytyvä Säröjä onnelassa -kolumni avaa yhtä isoa kysymystä), muussa tapauksessa saattaa pilata itseltään sympaattisen katsomiskokemuksen jo etukäteen.
On jopa vaikea arvioida, onko dokumentti pääasiassa myötäsukainen, vai onko se vaivihkaa niin kriittinen kuin se on tekijöille ollut mahdollista. Joka tapauksessa kyseessä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka tärkeää on medialukutaito ja tietty lähdekriittisyys vaikka kuinka positiiviselta tuntuvaa ”totuutta” kohtaan. Onnen asiamiehen paras puoli selvän sympatian hahmojaan kohtaan lisäksi onkin katsojan motivointi tutustua asioihin.
Jouni Vikman
Onnen asiamies -elokuvan traileri
