Pohjoisessa satuvaltakunnassa (Norjassa) ei ole kaikki hyvin. Pahan joukot (natsit) ovat vallanneet maan. Valtakunnan asukkeja (juutalaisperheitä) raahataan yön pimeinä tunteina kohti tuntematonta ja maata riipii syvä vastakkainasettelu. Hannun ja Kertun (Otto ja Gerda) isä ja äiti auttavat vainottuja perheitä lastensa tietämättä.
Valtakunnassa operoi vastarintaliikkeen rakentama salainen apuverkosto. Natsi-ideologia houkuttelee naiivia Ottoa, koska hänen parhaan kaverinsa isä on paikallisen natsijaoston pikkupomo. Poika käykin perheeltään salaa eräässä kokouksessa oppimassa antisemitististä propagandaa. Kotiin tullessaan hän huomaa äitinsä ja isänsä olevan kovin salamyhkäisiä, ja Gerdakin kuulee omituisia ääniä kellarista.
Pahan joukot saapuvat samana yönä tutkimaan perheen talon. Paikallinen poliisi ei kuitenkaan löydä mitään raskauttavaa mutta pidättää silti äidin ja isän. Kolmen muskettisoturin Porthosia fanittava Gerda suuntaa askeleensa kohti kellariin ja löytää ruokakaapista salaoven. Oven takana on kaksi nuorta juutalaislasta, Daniel ja Sarah.
Kolme pientä muskettisoturia ja heidän oppityttönsä suuntaavat kohti synkeää metsää, koska heidän äitinsä kehotti lapsukaisia lähtemään Ruotsin rajalla asuvan Vigdis-tädin luokse. Vigdis-tädin pitäisi auttaa heitä hdän hetkellä. Pian heidän perässään on kuitenkin verenhimoinen susilauma, natsisotilaiden joukkue.
Lapset kohtaavat seikkailunsa lomassa niin pahoja noitia kuin hyviä haltiattariakin. Syksykin muuttuu maagisesti talveksi, kun joulu saapuu Pohjolaan. Valtakunnassa ei ole vieläkään kaikki hyvin.
Johanne Helgelandin ohjaama Pako rajan yli on kuin Grimmin veljesten synkkä satu tuotuna nykypäivään – tai oikeastaan toiseen maailmansotaan. Tunnelmaltaan se saattaa olla paikoittain jopa liiankin pelottava lapsille, koska loppua kohden tarinasta löytyy melko rajuja käänteitä. Toisaalta myös nämä juonenkäänteet mukailevat Grimmin satujen opetuksia.
Suvaitsevaisuutta, ryhmähengen merkitystä ja toveruutta painottava tarina on kirjoitettu 2020-luvun teemoja mukaillen. Mikäpä olisikaan sen tärkeämpää kuin perhe ja parhaat kaverit? Niiden avulla selvitään pahimmistakin susilaumoista ja pimeimmistä talvista.
Televisiotuotannolta näyttävä Pako rajan yli osaa yllättää muutamilla ihan näppärillä kuvilla. Yrityksen puutteesta tekijöitä ei siis voi ainakaan syyttää. Eivätkä pääosalapsetkaan näyttele aivan jokaisessa kohtauksessa yli, joten porukan seikkailuja on miellyttävä seurata elokuvan puutteista huolimatta.
Aivan maaliin asti ei Pako rajan yli kuitenkaan pääse. Sen kaavamainen käsikirjoitus on nähty jo aivan liian monta kertaa, ja teemasta johtuva synkkyys saattaa pelottaa herkkiä lapsukaisia ihan aikuisten oikeasti. Pieni varoituksen sana siis, ei tämä mikään jouluelokuva ole, vaikka tarina tapahtuukin joulun aikaan.