Perhe Addams 2

/ GENRE , ENSI-ILTA 22.10.2021 TÄHDET

Uusin kauhuperhe Addamsin animaatioelokuva on oikein kivan näköinen mutta tarinaltaan kovin köykäinen. Se viihdyttänee alakoulun alempien luokkien ikäisiä lapsia, ei juuri muita.

Addamsin perhe on ollut osa amerikkalaista populaarikulttuuria eri muodoissa jo 1960-luvulta saakka, kun siitä alettiin tehdä sarjakuvataitelija Charles Addamsin (1912–1988) luomiin hahmoihin perustuvaa tv-sarjaa. Seuraavan kerran kauhuperheestä tehtiin humoristista animaatiosarjaa 1970-luvulla.

Sitten perhe jäi hieman sivupoloille, kunnes Barry Sonnenfeld nosti Addamsit jälleen suureen suosioon vuonna 1991 ilmestyneen pitkän elokuvansa myötä. Elokuva oli myös Sonnenfeldin ohjausdebyytti, joka johti niin jatko-osaan kuin Men in Black -maailman syntyyn. Perhe Addamsin saagasta näyttää syntyneen Marvelien ja DC Comicsin lailla oman universuminsa, kuin varkain.

Jatko-osassa vuoden 2019 animaatioelokuvalle Addamsit asuvat edelleenkin pelottavassa paikassa eli New Jerseyn Westfieldissä, jossa – kuin sattumalta – alkuperäisen sarjakuvan luoja Charles Addams kasvoi. Perheen synkkämielinen tytär Wednesday (alkuperäisenä äänenä Chloë Grace Moretz, suomeksi Saana Norra) on esittelemässä tiedekilpailun työtään, jossa hän yhdistää lemmikkimustekalansa aivoja tyhmän setänsä (Nick Kroll / Antti Lang) vastaaviin, kun muu perhe ilmestyy paikalle Wednesdayn suureksi harmiksi. Lopputuloksena kaikille jää tilaisuudesta paha mieli.

Tunnelmaa ei nosta sekään, että perheen vanhemmat (Oscar Isaac / Henri Piispanen ja Charlize Theron / Hannamaija Nikander) kokevat lasten loittonevan heistä ja perheen yhtenäisyyden rapistuvan. He saavat ajatuksen, että kaikkien pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä ja tiiviimmin. Niinpä he sullovat katraansa matkailuautoon suuntana mahtava Amerikan Yhdysvallat kaikkine hienouksineen. Juuri kun käynnistysavainta pitäisi kääntää, paikalle ilmestyy asianajaja (Wallace Shawn / Taisto Oksanen) väittäen, ettei Wednesday olisikaan Addamsien biologinen lapsi vaan vaihtunut synnytyssairaalassa. Fester saattaa tietää asiasta jotain, mutta perhe haluaa todistaa väitteen vääräksi. Niinpä seikkailu saa heti alkuun lisähaasteen.

Monien amerikkalaisten elokuvien tapaan tämäkin kertoo lopulta perheen yhtenäisyyden tärkeydestä. Vaikeuksia heitetään päähenkilöiden eteen, mutta lopussa aina kaikki ratkeaa parhain päin. Eikä siinä mitään vikaa ole. Mutta esimerkiksi eurooppalaiseen tai aasialaiseen perhekäsitykseen ja sen kuvaamiseen verrattuna amerikkalaiset ovat konservatiivisuudessaan jopa liikuttavan kankeita ja kaavamaisia.

Koska Addamsin perheen animoitu versio on suunnattu eritoten lapsille, ei tarinasta ole tehty kovin kummoista, vaikka kohtaukset vyöryvät katsojan eteen tiiviillä tahdilla ja piirrosjälki on kieltämättä näyttävää. Useimmiten lapset tulevat katsomaan heille suunnattuja elokuvia aikuisten seurassa, ja näille tarinaan ympätty on aikuisille paremmin aukeavia vitsejä ja visuaalisia silmäniskuja. Tähän sellaisia ei juuri olla laitettu. Toisin oli aiemmin mainittujen Barry Sonnenfeldin näyteltyjen elokuvien kanssa, jotka eivät varsinaisesti olleet lapsille tarkoitettuja. Ennen asiat tosiaan olivat paremmin.

Hannu Liekso


YouTube video