Rambo

GENRE ENSI-ILTA 22.02.2008 TÄHDET

Sylvester Stallone, 62, on vienyt kaksi kuuluisinta hahmoaan nyt virallisesti eläkkeelle. Rocky-sarjan kuudes osa, Rocky Balboa (2006), oli sovinnainen päätös nyrkkeilijäsankarin pitkäksi venähtäneelle uralle. Sekä yleisö että kriitikot ottivat elokuvan vastaan todeten, että ”hei, sehän olikin ihan ok, eikä mikään myötähäpeäkokemus kuten pelättiin”.

Voisikin olettaa, että Rockyn vaisuista reaktioista inspiroituneena Stallone päätti ladata täyslaidallisen Rambo-saagan päätökseen. Lopputulos onkin eri luokkaa. Neljäs Rambo on anteeksiantamattoman väkivaltainen ja kerronnaltaan tiukaksi puserrettu toimintaelokuvan tyylinäyte, jonka parissa eivät luultavasti viihdy kuin genren tosirakastajat. Muut pitävät elokuvaa lähinnä vastenmielisenä.

Rambo on sukua sarjan ensimmäiselle ja yhä parhaalle osalle, ei jatko-osien sarjakuvamaailmoille. Samalla se on looginen päätös hahmon psykologiselle kehitykselle. Kyse on ikäisestään, vanhasta ja v*ttuuntuneesta miehestä, jolta on kadonnut viimeinenkin inhimillisyys maailman sortajia kohtaan.

Useilla työnimillä kulkenut ja lopulta pelkäksi Ramboksi nimetty elokuva on sarjan ensimmäinen, joka on Stallonen ohjaama. Tarinan alussa Rambo asuu yhä Thaimaassa ja ansaitsee elantonsa jokilaivan kuljettajana ja myrkkykäärmeiden pyydystäjänä. Pian hänen luokseen saapuu joukko amerikkalaisia lähetystyöntekijöitä, jotka haluavat palkata Rambon veneineen avustusmatkalle Myanmariin. Siellä hyväntekijät joutuvat sadististen sotilaiden vangeiksi, mikä pakottaa veteraanitaistelijan johtamaan palkkasotureista koostuvaa vapautusryhmää.

Stallone kertoi päättäneensä sijoittaa tapahtumat entiseen Burmaan kuultuaan raakuuksista, jotka ovat jatkuneet maan karen-vähemmistöä vastaan käydyssä sisällissodassa jo 60 vuotta. Elokuva alkaa aidolla uutiskuvastolla kansanmurhasta, jonka olemassaolosta ei ole jaksettu valtavirtaelokuvassa tätä ennen juuri muistuttaa.

Kyse on alustuksesta, jolla tulevaa väkivaltaa perustellaan. Ja aivan kuin Stallone ei luottaisi autenttisen dokumenttimateriaalin järkyttävyyteen, sotilasjuntan edustajista on tehty elokuvassa aivan uskomattoman törkeitä ihmispetoja, jotka syyllistyvät pyörryttäviin raakuuksiin. Niinpä kun Rambo ryhtyy muuttamaan pahiksia kirjaimellisesti jauhelihaksi, tuntuu se vähintäänkin oikeutetulta. Tässä mielessä Rambo toimii juuri kuten katsojiaan manipuloivat elokuvafantasiat parhaimmillaan, eli synnyttäen tietoisia ja puhdistavia äärireaktioita fiktiivisen luomuksen turvallisissa puitteissa.

Kuten sanottu, Rambon kohderyhmään eivät kuulu elokuvaväkivallan vastustajat tai toiminnan elokuvataiteen b-genreksi mieltävät katsojat. Toimintaelokuvan ystäville Stallone luovuttaa kuitenkin lajissaan vuoden parhaisiin kuuluvan saavutuksen, jonka teknistä ylivertaisuutta ei voi kuin ihailla.


Aiheeseen liittyvät elokuvat