Nuorena poikana Risto Reipas juoksi pelloilla ja joi teetä Puolen hehtaarin metsässä yhdessä ystäviensä Nalle Puhin, Ihaan, Tikrun ja Nasun kanssa. Riston perhe lähettää pojan sisäoppilaitokseen ja vähitellen Risto unohtaa Puolen hehtaarin metsän ja kasvaa aikuiseksi. Aikuinen Risto (Ewan McGregor) on työnarkomaani ja huono isä, jonka avioliitto rakoilee. Nalle Puhia ja muita Puolen hehtaarin metsän asukkaita tarvitaan jälleen, jotta Risto saisi elämänsä takaisin raiteilleen.
Nalle Puh on meille monille rakas hahmo, ja elokuvan ensimmäiset hetket ovatkin täynnä herkullista nostalgiaa. Puolen hehtaarin metsän asukit on tuotu mainiosti ja rakastettavasti eloon. Nalle Puh ja kumppanit ovat pehmoisia ja käytetyn oloisia. Hahmot tuntuvat aidoilta ja ajoittain on vaikea olla kurottamatta valkokangasta kohti halatakseen Nasua tai Ihaata.
Täydellisen pöhkön ja aidosti liikuttavan alun jälkeen Marc Forsterin elokuva kiirehtii Risto Reippaan elämän läpi, kunnes pysähdymme aikuisen Riston tylsään elämään. Forsterin elokuva saa lisäpisteitä Riston vaimon Evelynin yllättävän isosta roolista ja eritoten Hayley Atwellin hienosta roolisuorituksesta osassa, joka olisi helposti voinut jäädä seinäruusuksi. Atwellin Evelyn pärjää mainiosti ilman Ristoa, ja Atwell ja McGregor tuovat kypsästi esille parin avioliiton vaikeudet.
Elokuvan todellisia tähtiä ovat kuitenkin Puolen hehtaarin metsän asukit. Hahmot eivät sulaudu täydellisesti oikeiden ihmisten sekaan, mutta ehkä se on tarkoituskin. Kyseessä ovat kuitenkin Riston mielikuvitusystävät. Valitettavasti elokuva ei malta antaa mainioille pehmoille tarpeeksi aikaa. Olisin mieluusti viettänyt enemmänkin aikaa metsässä, mutta Forsterin elokuva rientää takaisin Lontooseen ja vieläpä täysin turhaan. Sivujuoni Riston työpapereista on tylsä ja turha. Olisin mielelläni katsonut Ewan McGregorin taistelevan möhköfantteja vastaan vaikka koko elokuvan keston ajan. McGregor eläytyy hienosti rooliinsa ja tuo aitoa iloa valkokankaalle.
Elokuvan ääninäyttelijät ovat täyttä kultaa; Jim Cummings Nalle Puhin ja Tikrun äänenä on loistava ja Brad Garrett Ihaan äänenä saa varmasti vanhemmatkin katsojat hykertelemään penkeissään.
Risto Reipas ja Nalle Puh on pohjimmiltaan erittäin englantilainen elokuva ja osa sen hauskuudesta ja kuivasta huumorista saattaa kadota käännetyissä versioissa. Harmillisesti se ei myöskään täysin hyödynnä Riston traumaattisia kokemuksia. Alun montaasi, jossa Risto nähdään muun muassa sisäoppilaitoksessa ankaran opettajan tunneilla sekä toisen maailmansodan taistelutantereilla, ei johda mihinkään.
Vaikka elokuva väittää kaikkien näiden asioiden johtaneen Risto Reippaan nykypäivän ongelmiin, siitä olisi voitu ammentaa enemmänkin, jolloin hänestä olisi tullut todentuntuisen traaginen, pelastamista todella tarvitseva hahmo. Lisäksi lyhyt, mutta varmasti pienemmille katsojille pelottava kohtaus Ristosta sotimassa tuntuu oudolta valinnalta sisällyttää Disneyn perhe-elokuvaan.
On vaikea sanoa kenelle Risto Reipas ja Nalle Puh on tarkoitettu. Toisaalta se on lapsellinen ja naiivi satu lapsille, mutta se sisältää yllättävän paljon aikuisille suunnattuja teemoja. Se ei ole tarpeeksi hassutteleva ollakseen lastenelokuva, mutta sen tuttuakin tutumpi juoni ei tunnu tarpeeksi kypsältä vedotakseen aikuisiin, vaikka monen aikuisen varmasti tulisikin oppia Puhin viisauksista.
Risto Reipas muistuttaa olemaan yhteydessä lapseen sisällämme; siihen kauan kadoksissa olleeseen, yllättävän viisaaseen ja viattomaan versioon itsestämme, jota usein häpeämme. Meidän kaikkien tulisi muistaa lapsuutemme kujeet laskujen maksun välissä. Mikäli kuitenkin uskot pehmoeläinten puhuvan sinulle, suosittelen kertomaan toiselle vastuulliselle aikuiselle siitä.
Risto Reipas ja Nalle Puh ei ole täydellinen elokuva. Se ei tuo mitään uutta pöytään, se tuntuu ajoittain kivuliaan kierrätetyltä materiaalilta ja kovasydämisen kriitikon on helppo löytää siitä vikoja. Mutta ehkäpä Risto Reipas ja Nalle Puh ei ole tarkoitettu meille vakaville aikuisille. Siitä ei tule Oscar-voittajaa ja sen unohtaa melko varmasti viikon sisällä. Se tuo kuitenkin hymyn huulille ja myös kerran tai kaksi kyyneleitä silmiin. Hurmaavana ja hellyyttävänä se on täydellinen sateisen sunnuntain elokuva.