Second Act

Vuosikymmenten takaiselta tuntuva, kaikkein kuluneimpia polkuja kulkeva romanttinen komedia onnistuu hukkaamaan kaikki hyvät mahdollisuutensa hauskuuttamiseen tai koskettamiseen.

21.12.2018 13:44
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 21.12.2018

Kiinan elokuvamarkkinat ovat vasta avautumassa ulkomaailmalle, ja yleisöillä siellä on paljon kiinniotettavaa. Muuta selitystä ei ole sille, että kiinalaisrahalla on tuotettu elokuva, jollaisia Jennifer Lopez on tehnyt vuosituhannen vaihteesta lähtien.

Lopez esittää ison sekatavarakaupan puuhanaista, joka nerokkuudellaan on saanut kaupan tekemään huipputulosta. Mutta kun olisi ylennyksen aika, Maya joutuu pettymään, koska häneltä puuttuu jotain mitä miehellä on. Korkeakoulutodistus siis.

Mayan tietämättä hänen ystävänsä tietokonetaitoinen poika luo naiselle uuden elämän verkkoon, ja pian pätevä nainen huomaa olevansa jättifirman hyvin palkatussa johtotehtävässä. Siitä hänen kaoottinen elämänsä vasta sekaisin meneekin.

Periaatteessa Second Act pitäisi kai luokitella romanttiseksi komediaksi. Siinä ei kuitenkaan oikeastaan ole romantiikkaa, kun Maya ei tajua itsensä toteuttamisen sijaan tyytyä täydellisen körilään (Milo Ventimiglia) lasten äidiksi. Naurua aiheuttavaa komediaakin siinä on aika vähän, vaikka mukana on lajityypin tyypillisiä räväköitä sivuhenkilöitä. Niin tyypillisiä itse asiassa, että mennään vaarallisesti jo stereotypioiden alueelle. Second Act tuntuu vuosikymmenten takaiselta siinäkin mielessä, että se ei ole kivalla tavalla poliittisesti epäkorrekti, se ei vain yksinkertaisesti edes tiedosta koko käsitettä.

Toinen tapa katsoa elokuvaa olisi mieltää se kevyeksi kommentiksi (amerikkalaisesta) epätasa-arvoisuudesta, jossa näennäisestä vapaudesta huolimatta sukupuoli ja/tai yhteiskuntaluokka määrittelee yksilön aseman yhteisössä. Käytännössä se on kuitenkin vain jatkumoa miljonäärikaunottaren ”olen vain tavallinen naapurintyttö” -imagonrakennukselle. Hänen hahmonsa jopa sanoo sen lähes sanasta sanaan!

Second Act kulkee niin ennalta-arvattavia polkuja, että se yllättää, kun loppupaljastukseksi kuviteltu juonenkäänne paljastetaankin jo elokuvan alkupuoliskolla. Sen jälkeen jännitettävää onkin todella vähän. Yllätys on myös se, kuinka vähän potentiaalista kyynelten valuttamiskeinoa käytetään tunteiden manipulointiin. Kaikissa eroissa sekä niin iloisissa kuin surullisissa paljastuksissa tunneasteikko on hillitty, mitä nyt Lopezin silmät kostuvat ja leuka hieman värisee säännöllisin väliajoin. Toisaalta, jos hän esittelisi tunteitaan yhtään voimakkaammin, ne saattaisivat ylittää muutenkin äärimmilleen pingotettujen ja anteliaiden asusteiden kantokyvyn.

Tarjolla olisi ihan mukiinmenevä voimaannuttamiselokuva, jos siinä olisi vähän enemmän särmää. Second Act ei ota tarpeeksi kantaa muuta kuin vanhoillisempaan ja taantumuksellisempaan suuntaan, ja toisaalta se ei uskalla viedä potentiaalisia epäkorrektisuuksiaan tarpeeksi pitkälle edes hörähdyttääkseen. Harmi, sillä kaikki potentiaali siitä löytyy.

 

Second Act -elokuvan traileri

Lisää luettavaa