Näyttäviin tulitaisteluihin keskittyvä, tarinansa osalta heikko toimintafilmi tarjoaa sovinistista viihdettä fyysisesti tai henkisesti teini-ikäiselle miesyleisölle.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Davis (s. 1961) on jo 1990-luvun puolivälistä saakka risteillyt elokuvissaan genrestä toiseen tekemällä pitkiä elokuvia mm. lasten fantasian, teinikomedian ja kauhuparodian lajityyppeihin. Kuudennella ohjauksellaan Shoot ’em Up hän suorittaa vaativan loikan turboahdettuun toimintaan. Davisin julkilausuttu tavoite oli tehdä sellainen toimintaelokuva, jollaisen hän itse haluaisi elokuvateatterissa nähdä sekä ennen kaikkea sijoittaa siihen kaikkien aikojen mielikuvituksellisimpia tulitaisteluita. Niinpä elokuvassa sitten nähdäänkin tulitaistelu synnytyksen yhteydessä, tulitaistelu rakastelun yhteydessä, tulitaistelu vapaassa pudotuksessa lentokoneesta jne.
Shoot ’em Upista tekee kuitenkin toimintaelokuvana kiusallisen yhdentekevän juuri sen rakenne, josta on helppo nähdä, että ohjaaja on ensin kehitellyt tulitaistelutilanteensa ja sen jälkeen väkisin keksinyt jotakin täytemateriaalia niiden väliin, kuten esimerkiksi jonkinlaisen ”juonen”. Runsaskaan ampuminen ei tällöin pelasta kokonaisuutta vajoamasta mitättömyyteen.
Siinä missä viimeaikaiset toimintauutuudet Running Scared, Crank ja Smokin’ Aces ovat olleet onnistuneita piristysruiskeita genrensä liipasinsormen koukistajalihakseen, Shoot ’em Up on kuin kenen hyvänsä oliviergrunerin tai vandammen tähdittämä b-toimintapaukku: vain näyttelijät ovat nimekkäämpiä, tuotantoarvot korkeampia ja toimintakohtauksiin on paneuduttu pitempään. Kaiken kruunaa runsas seksistinen ja sovinistinen läpänheitto, joka tehnee elokuvasta naisyleisölle jotakuinkin sietämättömän.
Clive Owen on salaperäisen Menneisyyden omaava Mr. Smith, joka ottaa tehtäväkseen suojella kovaotteisen palkkamurhaaja Hertzin (Paul Giamatti) miehineen takaa-ajamaa pikkuvauvaa. Kuka yrittää näin kovasti saada vastasyntyneen hengiltä ja miksi? Lapsen äidin menehdyttyä heti alussa Smith ottaa avukseen vauvafetissipalveluja tarjoavan huora Donnan (Monica Bellucci), joka voi äidinmaidon erityksellään pitää pienokaisen hengissä siiheksi, että kaikki noin parisataa pahista on ammuttu ja mysteeri selvitetty.
Owen ja Bellucci on nähty heikoissa elokuvissa ennenkin, mutta sympaattista luonnenäyttelijä Giamattia alkaa käydä jo vähän sääliksi. Kuin muistutukseksi paremmista ajoista hänet laitetaan elokuvassa lausumaan mukanokkela manaus ”fuck me sideways”, jossa kohtaa tunnelma on viimeistään huvittuneen sijasta hiukan surullinen.