Song Sung Blue

Tositarinaan perustuva elokuva Neil Diamond -tribuuttibändistä on koskettava ja erityisesti kahden näyttelijän Hugh Jackmanin ja Kate Hudsonin taidonnäyte, jota seuraa mielellään Diamondin hienon musiikin säestämänä. (Ikäraja K-12)

25.12.2025 01:45
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 26.12.2025

Suurelle yleisölle amerikkalainen muusikko Neil Diamond (s. 1941) olisi saattanut jo vaipua unholaan, jollei hänen tunnetuinta kappalettaan Sweet Caroline soitettaisi esimerkiksi Englannin jalkapallomaajoukkueiden voittojen yhteydessä.

Mutta kyllä hänellä silti on edelleen oma fanikuntansa. Tätä yleisöä lähtee tavoittelemaan muusikon urasta aina haaveillut automekaanikko Mike ”Lightning” Sardina (Hugh Jackman), joka on tarinan alussa ollut raittiina jo 20 vuotta. Hänen pitäisi esiintyä ystävänsä Markin (Michael Imperioli) tilaisuudessa, jossa pyöritetään tribuutti-iltoja varttuneemmalle kansanosalle. Mike haluaisi tehdä omaa juttuaan ja olla jättää tekemättä oma osansa illan kattauksessa. Tuona iltana hän kuitenkin tapaa Clairen (Kate Hudson). Epäonnistununeiksi muusikoiksi leimaantuneet taiteilijasielut salamarakastuvat, ja Clairesta tulee duon toinen osapuoli Thunder.

Kuvioon liittyvät myös Clairen lapset Rachel (Ella Anderson) ja Dana (Hudson Hensley) ja Miken silloin tällöinen kyläilevä tytär Angelina (King Princess).

Mike kokoaa kaksikon taakse bändin ja pikkuhiljaa he alkavat saada enemmän ja enemmän keikkaa. Paikallinen tunnettuus kasvaa ja elämä näyttää jo paremmalle. Kunnes kaikki muuttuu.

Song Sung Blue on Neil Diamondin kappale, jonka mukaan on nimetty Greg Kohsin dokumenttielokuva vuodelta 2008. Se kertoo tosielämän Lightningin ja Thunderin tarinan, ja on toiminut Graig Brewerin draamaelokuvan innoittajana. Tarina on lämmin, vaikeuksista huolimatta eteenpäin positiivisella otteella katsova ja koskettava tarina. Sinänsä tarina ei tuo elokuvahistoriaan hirveän paljon lisää, mutta sekä Jackman että Hudson tuovat roolisuorituksillaan siihen paljon tenhovoimaa, jota seuraa mielellään. He myös laulavat elokuvan kappaleet itse, mikä vain lisää katsomisen iloa.

Jackman ilmentää hienosti Miken vimman musiikkia kohtaan toipuvana alkoholistina, jonka sydän temppuilee tuon tuosta. Hudson tuo säteilyä mielialoiltaan vaihtelevan Clairen hahmoon, josta teini-ikäinen tytär Rachel on jatkuvasti huolissaan. Elokuvan yli kahden tunnin kesto ei haittaa lainkaan, kun ohjaaja Brewer kuljettaa tarinaa eteenpäin sujuvasti varmoin ottein.

Hannu Liekso

Song Sung Blue -elokuvan traileri

YouTube video