Sorry, Baby on tarina, joka etenee pienin askelin ja tanssahtelee raskaan aiheen ympärillä taidokaasti. Sen ytimessä on kertomus mielenterveysongelmista, yksinäisyydestä ja lapsen hankkimiseen liittyvistä peloista. Paperilla asiaa on käsitelty usealla tavalla ja teema tuntuu jopa kuluneelta, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Eva Victor onnistuu luomaan runollisen kokonaisuuden.
Agnes (Victor) muuttaa pieneen omakotitaloon lähemmäksi työpaikkaansa. Hänen paras ystävänsä (Naomi Ackie) on huolissaan Agneksen melankoliasta. Heidän ystävyytensä tuntuu näyttelijöiden välisen kemian ansiosta autenttiselta ja luontevalta. Heidän pienet eleensä ja dialoginpätkänsä luovat kaverusten välille uskottavan siteen.
Agnes työskentelee opettajana ja kirjoittaa samalla kirjaa, jonka taidokas kieli ja älyllinen tarkkuus välittyvät hänen käyttäytymisessään ja toiminnassaan. Hänen työkaverinsa (Louis Cancelmi) antaa rakentavaa palautetta. Miehen käytös alkaa pikku hiljaa muodostua pakkomielteiseksi, ja pian heidän välillään on sanatonta ja ahdistavaa kemiaa.
Kuvaus ja valosuunnittelu on tehty erittäin taidokkaasti. Kameran liike on ajelehtivaa, lähes unenomaisen hidasta, ja kylmien sekä lämpimien värien sekoittuminen luo jatkuvasti ristiriitaista tunnelmaa. Elokuvan tunnelma tuntuu koko ajan kylmältä, ja kun siihen tuodaan lämpimän sävyjä valaistuksella, tuntuu se erittäin oudolta ja pistää mukavasti silmään. Värit tekevät katselukokemuksesta epämiellyttävän kylmän ja kiehtovan kauniin – se esittää visuaalisesti Angelan mielenmaiseman kamppailun.
Keskeisiä teemoja ovat erityisesti naisen itsemääräämisoikeus ja miesten motiivien kyseenalaistaminen. Elokuva käsittelee niitä kypsästi ja ilman saarnaamista. Kameratyöskentely työstää taitavaa tarinankerrontaa, niin että katsoja ymmärtää tapahtuneen ilman dialogia. Se tekee Agneksen motiiveista järkeenkäypiä ja antaa elokuvalle yhteiskunnallista painoarvoa.
Vaikka tarinan teemat ovat raskaita, ohjaaja on ujuttanut elokuvaan kepeyttä ja humoristisia yksityiskohtia. Leikkaus on rytmitetty niin, että pienetkin arkiset askareet ja terävä dialogi nostavat hymyn huulille. Tämä kontrasti on elokuvan suurin vahvuus: se ei romantisoi masennusta tai yksinäisyyttä mutta ei myöskään sorru synkistelyyn. Etenkin pienet asiat, kuten eläimen hoitaminen tai hotdog-sämpylästä haaveileminen parhaan kaverin kanssa tuovat mukaan keveyttä ja elämän pieniä iloja.
Sorry, Baby -elokuvan erottaa muista samankaltaisia aiheita käsittelevistä sen aikuismainen ote. Se ei ole tragedia eikä komedia, vaan jotain niiden väliltä – elämäntuntuinen ja aito tarina tilanteesta ilman turhaa draamaa ja fanfaareja. Ohjaaja Eva Victor näyttää ymmärtävän, että elämä on yhtä aikaa raskasta ja koomista, eikä kumpaakaan puolta voi täysin erottaa toisistaan. Etenkin huumori on paras tapa lähestyä aihetta.
Sorry, Baby vaatii katsojalta kärsivällisyyttä mutta palkitsee runollisella kerronnallaan ja hienovaraisella havannoimisellaan, jollaista on vaikea toteuttaa ilman, että se tuntuu paasamiselta. Elokuva jättää tarinansa osittain kesken eikä saata itseään tyypilliseen Hollywood-lopetukseen. Se näyttää elämän juuri sellaisena kuin se on – keskeneräisenä.
Werneri Pihlajamäki
Sorry, Baby -elokuvan traileri
