Amerikassa hitiksi noussut, paikoin härski nuorisokomedia tarjoaa monet vuoden parhaista nauruista, mutta kärsii ylipituudesta ja eksyy välillä pitkiksi ajoiksi kerronnallisille sivuraiteille.
Yli 120 miljoonaa dollaria pelkästään amerikkalaisilla lippukassoilla tienannut nuorisokomedia Superbad muistuttaa kahdeksan vuoden takaista hittiä American Pie, mutta on etenkin alkuvaiheissaan sitäkin riettaampi ja pahempi suustaan. Elokuva on kotoisin samalta suunnalta kuin vielä sitäkin hieman suuremmaksi hitiksi osoittautunut Paksuna, jonka tähti Seth Rogen on toinen käsikirjoittajista ja yksi näyttelijöistä, ja jonka ohjaaja Judd Apatow on Superbadin tuottaja.
Aiemmin enimmäkseen televisiolle töitä tehneen ohjaaja Greg Mottolan (s. 1964) vasta toisen pitkän valkokangasohjauksen keskushenkilöt ovat käsikirjoittajien mukaan nimetyt Seth (Jonah Hill) ja Evan (Michael Cera). High schoolista valmistumaisillaan olevat pojat ovat olleet aina parhaat kaverit, mutta nyt edessä on ero: Evan on tullut valituksi kovamaineiseen collegeen, johon Sethillä ei ole mitään toiveita päästä.
Eroahdistuksesta kärsivät pojat saavat kutsun kotibileisiin, joihin ovat tulossa myös molempien unelmatytöt: Sethin himojen kohde Jules (Emma Stone) ja Evaniin jo valmiiksi ihastunut Becca (Martha MacIsaac). Pojat tajuavat, että jos he onnistuvat hankkimaan viinakset bileisiin, tytöt ovat niin kiitollisia että toteuttavat vastalahjaksi heidän murrosikäiset seksifantasiansa. Mutta miten siinä tehtävässä onnistutaan, kun pojat ovat vielä reippaasti alaikäisiä?
Superbad ei tarvitse tämän monimutkaisempaa lähtökohtaa, kun sen komedia pääsee jo vauhtiin ja toimii etenkin elokuvan ensimmäisen puoliskon ajan loistavasti. Sethin ja Evanin supernörtti kaveri Fogell (Christopher Mintz-Plasse) on juuri sopivasti teettänyt itselleen väärät henkilöpaperit ja lähtee näiden juoneen mukaan. Mikään ei kuitenkaan tietysti suju kommelluksitta, ja viinanhakureissusta kasvaa myöhäiseen iltaan saakka jatkuva odysseia.
Evanin ollessa keskuskaksikon kiltimpi puolisko valtaosa parhaista repliikeistä jää Sethille, joka on kuin ikääntyneempi versio South Parkin Cartmanista. Käsikirjoitus saa poikien monin paikoin härskiin sanailuun aitoutta ja elämänmakua. Rogenilla on selvästi tuntumaa siihen, millaisia nuoret ovat oikeassa elämässä eivätkä pelkästään muissa elokuvissa.
Puolenvälin jälkeen Superbad sortuu kuitenkin alkeelliseen virheeseen, joka vähitellen hyydyttää sen hauskuuden. Fogellin tielle osuneet kaksi hulttiomaista poliisia, joista toista Rogen näyttelee itse, nousevat tarinassa liian keskeiseen rooliin. Käsikirjoittaja ei siis malta kirjoittaa itse esittämäänsä roolihahmoa tarinasta pois, vaikka tämä käykin tarpeettomaksi varttitunnissa. Poliisien epähauskoja toilailuja joudutaan seuraamaan elokuvan loppuun asti.
Tällaisenakin Superbad on varsin mainio komedia – ensimmäiset 45 minuuttia kuuluvat elokuvavuoden hauskimpiin – mutta se olisi voinut olla parempikin, jos se ei unohtaisi puolenvälin jälkeen varsinaista pääjuontaan ja jättäisi mainioita keskushenkilöitään pitkäksi aikaa sivurooleihin. Lähes kahden tunnin pituuden olisi luullut mahdollistavan loppupuolen reippaan tiivistämisen.