Vanhemmanpuoleinen leskirouva Barb lähtee keskellä talvea pitkälle ajomatkalle kalastaakseen hänelle tärkeällä järvellä. Edellisestä käynnistä on sen verran aikaa, että välillä on pysähdyttävä kysymään tietä. Vaikka opas vaikuttaa hieman oudolta ja aavistuksen epäilyttävältäkin, Barbin päästyä perille hän uppoaa lämpimiin muistoihin keskellä aavaa järvenselkää pilkkiessään.
Kun laukaus havahduttaa Barbin meditatiivisesta oleilustaan, hän näkee aikaisemmin tapaamansa oppaan jahtaamassa sidottua teinityttöä. Palatessaan vaivihkaa miehen syrjäiselle mökille Barb näkee tytön vangittuna mökin kellarissa. Ennen kuin Barb ehtii auttaa tätä, paikalle saapuu miehen naispuolinen kumppani, joka selvästi on kaksikon johtohahmo. Vanha rouva poistuu vaivihkaa paikalta, mutta hän on jättänyt jälkeensä merkkejä sivullisesta sekaantujasta, mikä tekee myös hänestä kohteen kaksikolle, jonka epämääräiset mutta selvästi pahansuovat aikomukset eivät kaipaa todistajia.
Alkuun ajatus sofistikoituneesta brittiläisestä näyttelijästä ja käsikirjoittajasta, Emma Thompsonista, paksulla aksentilla murahtelevana Yhdysvaltojen pohjoisen keskilännen maalaismummona tuntuu oudolta – varsinkin eläkeläisrouvan muuttuessa vastentahtoiseksi toimintasankariksi. Mutta tosiasia on ja pysyy, että Thompson kannattelee elokuvaa harteillaan.
Hän saa hyvää tukea Judy Greerin esittämästä pahattaresta, jonka epätoivon ja samalla vaarallisuuden taso kasvavat sitä mukaa mitä enemmän Barb pistää kapuloita rattaisiin. Marc Menchacan esittämä, myös nimettömäksi jäävä konnamies on tarinan traagisin hahmo: uhkaavuudesta huolimatta hänen sydämensä ei selvästi ole mukana pahanteossa. Toiminnan panoksena oleva Laurel Marsdenin Leah-tyttö uhkaa jäädä pelkästään pääpelaajien tavoittelemaksi MacGuffiniksi.
Suomen Kolin maisemat on kekseliäin suodattimin ja värimäärittelyin saatu muistuttamaan Minnesotan pohjoisamerikkalaisia metsäseutuja ja kuvaus on yleensäkin hillityn tyylikästä äkillisten toimintahetkien rytmittäessä rauhallista kehittelyä. Valitettavasti koukuttavan alun jälkeen Sydäntalvi jää hieman polkemaan paikoilleen hahmojen ravatessa järven ja mökin väliä yhdessä tai erikseen.
Nykyhetken siniharmautta täplittävät Barbin värikkäämmät muistelot nuoruudestaan. On kuitenkin selvää, että Nicholas Jacobson-Larson ja Dalton Leeb ovat kokeneempia vastaavasti elokuvamuusikkona ja -näyttelijänä kuin käsikirjoittajina. He tuntuvat jääneen hahmojen taustatarinoiden vangeiksi juonta kehitellessään. Takaumat toki syventävät Barbin hahmoa, mutta niillä ei juuri ole tekemistä nykyhetken kanssa, koska Barbin motiivia palata järvelle ei ole vaikea arvata. Samaten Greerin hahmon julmuuden motiivin ja päättömältä vaikuttavan suunnitelman paljastuminen lopussa ei oikein käy juonesta.
Realistiselta tuntuvan vanhus toimintasankarina -elokuvan tunnelmasta voi silti nauttia hyvien näyttelijöiden ja komeiden maisemien ansiosta.
Jouni Vikman
Sydäntalvi -elokuvan traileri
