Tarhapäivä

GENRE , ENSI-ILTA 15.11.2019 TÄHDET

Siinä missä kahden vuoden takainen Yösyöttö epäonnistui, osuu jatko-osa maaliinsa huomattavasti paremmin. Yksinhuoltaja-isä Antti on keskellä tarhaikäisten lasten tuomaa ruuhkaa, josta tragikomedia ei ole kaukana.

On kulunut kaksi vuotta siitä, kun Marja Pyykön ohjaama, kirjailija-toimittaja Eve Hietamiehen romaaniin perustuva samanniminen elokuva Yösyöttö sai ensi-iltansa. Se kertoi Antti Pasasesta (Petteri Summanen), joka jää vauvan yksinhuoltajaksi suoraan synnytyslaitokselta, kun lapsen äiti Pia (Ria Kataja) ottaa ritolat, eli häipyy maisemaan pölypilvi, eli auton pakokaasut, takanaan.

Tarhapäivässä Antti on edelleen Paavon (Olavi von Bagh) yksinhuoltaja mielenterveysongelmista kärsivän äidin ollessa kykenemätön minkäänlaiseen vastuunkantoon. Tarina alkaa lomamatkasta Espanjaan, jonne Antti ja Paavo ovat lähteneet edellisessäkin elokuvassa tutuksi tulleen toisen yksinhuoltajan Ennin (Marja Salo) ja tämän tyttären Tertun (Ellen Herler) kanssa. Tarhaikään ehtineet lapset leikkivät rannalla ja hotellin uima-altaalla samalla, kun heidän vanhempansa viettävät rentoa lomaa sivummalla.

Eräänä iltana Antti kokee romanttisen hetken koittaneen ja suutelee Enniä. Mutta Enni on jo laittanut Antin kaverivyöhykkeelle, joten kiusallisen tilanteen jälkeen heidän välinsä etääntyvät. Arki jatkaa silti pyörimistään, eikä se ole aina helppoa vilkkaan lapsen, tarhakuljetusten ja työelämän vaatimusten puristuksessa. Sitten tulee päivä, jolloin Enni päättää rikkoa radiohiljaisuuden itsensä ja Antin välillä.

Juuri kuin hän on kirjoittamassa viestiä Antille, kävelee hän raitiotievaunun eteen. Yllättäen Antista tulee Tertun väliaikainen huoltaja, eikä vaikeuskerrointa suinkaan laske, kun huollettavana on poikalapsen lisäksi tyttö. Antti saa huomata, että pojat ja tytöt totisesti eroavat toisistaan.

Siinä missä Paavo pitää dinosauruksista, Legoista ja Pokémoneista, ovat Tertulle tärkämpiä Hello Kitty ja niin edelleen. Lisäksi Antin pitää opetella laittamaan Tertun hiukset mitä moninaisimmille leteille. Kehitysvaiheissakin eroja on, kun Terttu osaa vessa-asioinnin jo yksin sekä osaa lukea. Paavolla tällaisista taidoista ei ole vielä pelkoa.

Taustatukea Antti saa työpariltaan Peipolta (Kimmo Taavila), naapuriltaan Annalta (Marjaana Maijala) sekä uuden onnen löytäneeltä isältään Anterolta (Juha Muje), mutta pitkälti Antti on täysin omillaan kahden villikon kanssa. Anttia myös ahdistaa oman elämän laittaminen narikkaan sekä se, että tuntumaa vastakkaiseen sukupuoleen ei ole ollut enää vuosiin. Iltaisin kaljan lipittäminen tuo pientä lohtua. Mutta vain kovin pientä.

Siinä missä Yösyöttö jäi elokuvana kovasti vaillinaiseksi, vaikka rikkoikin kahdensadantuhannen katsojan rajan ollen näin Suomen mittapuulla melko iso hittielokuva, on nyt nähtävä jatko-osa sitä selvästi parempi teos. Suurimpina eroina voidaan nähdä dramaturgian säätö paremmin osuvaksi ja tarinankuljetuksen huomattava jouhevoittaminen. Tällä kertaa elokuva ei yritä kertoa liian monta tarinaa hintana liian monen henkilöhahmon tuoman raskaus. On nautinnollista, kun dramaturgia keskittyy vain olennaiseen.

Ohjaaja on vaihtunut Marja Pyyköstä Tiina Lymiin ja samalla käsikirjoittaja ohjaajan taisteluparina on vaihtunut Marko Leinosta Anna Viitalaan. Se että lapset eivät ole enää vauvaikäisiä, luo paljon enemmän monipuolisuutta tarinaan.

Tarhapäivää mainostetaan komediana, mutta pikemminkin se on silkkaa arkipäivän tragediaa, joissa ruuhkavuosien usva ja eksyksissä olo luo hauskuutta katsojalle. Petteri Summanen pääsee nyt paremmin ilmentämään näyttelijänkykynsä kunnolla tuoden Antin hahmoon jokaisen tunnistettavaa raastavaa riittämättömyyden tunnetta, joka on lasten edessä vain painettava taka-alalle. Muut hahmot tukevat kerrontaa hienosti ja molemmat lapsinäyttelijät ovat suorastaan erinomaisia. Pientä joutokäyntiä on silti havaittavissa. Mutta vain pientä.