Yksi Stephen Kingin valtaisan tuotannon alkupään ehdottomista huipuista on kauhuantologiassa Dark Forces vuonna 1980 ensimmäistä kertaa julkaistu pienoisromaani The Mist. Vaikka miltei kaikki mitä King on kirjoittanut on pian versioitu myös elokuvaksi, on tämän sittemmin myös Kingin omassa novellikokoelmassa Skeleton Crew (1985) ilmestyneen pikkuklassikon elokuvaversio antanut odottaa itseään neljännesvuosisadan.
Todennäköisin syy pitkään viiveeseen lienee tehosteteknologian riittävän korkealle tasolle kehittymisen odottelu. The Mistin hirviöefektit olisivat saattaneet paitsi näyttää tahattoman koomisilta 80-luvun tekniikalla toteutettuna, myös nostaa elokuvan budjetin sen tuottopotentiaalin ulottumattomiin. Hyvää on joka tapauksessa kannattanut odottaa.
Frank Darabont tunnetaan elinikäisenä King-fanina, jonka ensimmäinen lyhytelokuva perustui kauhun mestarin surumieliseen novelliin The Woman in the Room. King myi nuorempana novelliensa filmausoikeuksia lupaavalta tuntuneille tekijöille yhden dollarin muodollisella hinnalla ja Darabont kiitti luottamuksesta kasvamalla sittemmin The Shawshank Redemptionin (1994) ja Vihreän mailin (1999) kautta yhdeksi kirjailijan töiden merkittävimmistä elokuvittajista.
The Mist on kuitenkin tyylillisesti varsin kaukana noista kahdesta 90-luvun työstä, eikä ainoa erottava tekijä ole se, että kuvitettavana on nyt aito, puistattava kauhutarina. Tällä kertaa kamera liikkuu tiiviisti henkilöhahmojen tasalla, kuin yhtenä piiritetystä joukosta, ja huomattava osa elokuvasta on filmattu käsivaralla. Dokumentaarista tunnelmaa tavoitteleva ratkaisu on viime aikoina ollut runsaassa käytössä, mutta tuttuudestaan huolimatta se toimii tuoden maanläheisyyttä muuten fantastiseen tarinaan.
The Mist seuraa pienoisromaanin tarinaa uskollisesti. David Drayton (Thomas Jane) on kuvataiteilija, jonka järvenrantatalon vaiheilla aiheuttaa eräänä yönä tuhoa poikkeuksellisen voimakas myrsky. Davidin ollessa seuraavana päivänä pikkukaupungin keskustassa ostoksilla pienen poikansa kanssa paikalle vyöryy salaperäinen, paksu usva jonka kätköissä liikkuu jotakin tappavaa.
David poikineen ja naapureineen sulkeutuu supermarketiin, jossa sillä hetkellä sattumalta asioineet ihmiset muodostavat poikkileikkauksen paikkakunnan asukkaista. Usvan ja sen kätkössä liikkuvien hirviöiden piirittämällä ihmisjoukolla ei ole sähköä tai yhteyttä ulkomaailmaan. Piirityksen pidentyessä toiselle vuorokaudelle ihmisten väliset jännitteet alkavat kärjistyä tavalla, joka enteilee väkivallan purkausta. Mahdollisesti toisesta ulottuvuudesta tulleita hirviöitäkin pelottavammaksi hahmoksi kasvaa Vanhan testamentin Jumalan nimeen vannova rouva Carmody (Marcia Gay Harden).
Kingin tarinan tavoin elokuva jättää supermarketia ympäröivät kauhut miltei epäoleellisiksi: etualalle astuu uhanalaisen joukon ryhmädynamiikka. Niin kammottavia kuin varsinaiset hirviöt ulkopuolella ovatkin, todellinen uhka tulee jälleen sisältä, ihmisten keskuudesta. Kollegansa George A. Romeron tavoin King väittää tarinassaan näiden yhteistyökyvyttömyyden tuhoavan heidät yhtä suurella todennäköisyydellä kuin ulkopuolella vaanivat kauhut.
Darabont tekee tavallaan rohkean vedon jatkaessaan The Mistin tarinaa pidemmälle kuin King, jonka alkuperäinen lopetus oli avoin joskin sävyltään pessimistinen. Darabont ei tyydy tähän, vaan vie tarinan yksiselitteiseen, selkeään päätökseen. Niin tehdessään hän hakeutuu todella armottomaan ja synkkään ratkaisuun, jonka onnistuneisuudesta voi olla useampaa mieltä. Uskallus lopettaa tarina lohduttomasti on tavallaan ihailtavaa, mutta reitti jonka kautta Darabont johdattaa katsojansa maaliin tekee lopputuloksesta myös hieman koomisen. Se ei liene ole ollut tarkoitus.
Niin tai näin, The Mist on jälleen yksi vakuuttava näyttö Darabontin taidoista tulkita Kingiä valkokankaalla ja jäänee yhdeksi alkavan vuoden mieleenpainuvimmista kauhuelokuvista.