THE ROYAL TENENBAUMS

22.3.2002 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Tenenbaumin perheen jälkeläiset ovat kaikki jo lapsina osoittaneet nerouteen verrattavaa lahjakkuutta. Chasista (Ben Stiller) kehittyi analyyttinen liikenero ja armoitettu numeronmurskaaja; adoptoitu Margot (Gwyneth Paltrow) kirjoitti palkittuja näytelmiä jo kouluaikana; ja Richie (Luke Wilson) oli tennismestari joka voitti USA:n tennismestaruuden kolmena vuotena peräkkäin. Siihen nuorien Tenenbaumien menestys sitten katkesikin. Heidän vanhempansa Royal ja Etheline Tenenbaum (Gene Hackman ja Anjelica Huston) muuttivat erilleen avioeroa ottamatta heidän ollessaan vielä alaikäisiä. Lapsinerous ei myöskään saattanut heitä onnekkaaseen ja tasapainoiseen aikuisuuteen. Varhaisessa iässä esiintynyt lahjakkuuden kirkas palo johti nopeaan loppuunpalamiseen, ja fyysisesti aikuistunut sisarusparvi jäi henkisesti monessa mielessä teini-ikään, joka edusti heidän kehityksessään huippua.

    Itsekäs patriarkka Royal Tenenbaum saa kuulla vaimonsa olevan kiinnostunut tummaihoisesta lakiavustajastaan (Danny Glover). Torpedoidakseen tämän uuden romanssin hän palaa vuosien hotelliasumisen jälkeen takaisin perheensä elämään. Siellä häntä ei aluksi katsota lainkaan hyvällä. Lisäksi Royalilla on salaisuus: rahat ovat lopussa, ja jos hänen luikertelunsa takaisin perheen pariin ei onnistu, vaihtoehtoina ovat pennittömien kansoittamat yömajat.

    Niinpä tarvitaan ovela juoni: Royal väittää perheelleen olevansa kuolemaisillaan, ja haluavansa siksi palata elämänsä viimeisiksi kuudeksi viikoksi sen luokse, korjaamaan suhteensa näihin ja hyvittämään menneet vääryydet. Seuraa sarja unohtumattomia päiviä, joiden katsominen sivusta on ajoittain ratkiriemukasta, kun Royalia eriasteisesti inhoavat tai vihaavat perheenjäsenet yrittävät uudelleen tulla toimeen tämän kanssa. Kuolevaahan on pakko pystyä sietämään, vaikka tämä olisi millainen hyvänsä.

    Ohjaaja Wes Anderson on kirjoittajatyöparinsa Owen Wilsonin – jolla on myös elokuvassa yksi päärooli – kanssa luonut jälleen kirjavan henkilögallerian, ja keskittynyt tarkastelemaan toimimattomia henkilösuhteita tavalla tai toisella omalaatuisten hahmojen välillä. Andersonin aiempi, järjestyksessä toinen ohjaustyö Rushmore (1998) on hyvin erilaisesta tapahtumaympäristöstään huolimatta elokuvana tässä suhteessa varsin samankaltainen.

    Rushmore on Suomessa jäänyt varsin tuntemattomaksi mutta maailmalla sitä arvostetaan ja se on päässyt DVD:nä jopa arvostettuun Criterion Collectioniin. Varsin pitkälle sen tavoin The Royal Tenenbaums herättänee positiivista vastakaikua erityisesti niissä elokuvakatsojissa, jotka hakevat pikkuisen omalaatuisia mutta silti pohjimmiltaan varsin turvallisia katselukokemuksia. Henkilöhahmot ovat kummallisia, tapahtumat joskus hyvinkin villin omalaatuisia, mutta kaikki päättyy aina lopulta sovinnaisesti parhain päin.

    The Royal Tenenbaums alkaa yli viisiminuuttisella, hengästyttävään tahtiin etenevällä Alec Baldwinin kertojanäänen taustoittamalla summauksella päähenkilöiden aiemmista elämänvaiheista. Se tuo hyvin elävästi mieleen Amélien vastaavanlaisen aloituksen, ja jos sen itsetarkoituksellinen nokkeluus ei ylitä katsojan ärsytyskynnystä, katselukokemus voi olla nautittava. Niiden, joille jatkuva vekkuliksi tarkoitettu nokkeluus aiheuttaa päänsärkyä, on syytä miettiä haluavatko nähdä koko elokuvaa. Nokkeluutta Andersonin elokuvissa yleensäkin riittää, ja nimenomaan The Royal Tenenbaumsissa yliannokseksi asti.

    Lisää luettavaa