Edgar Wrightin (Shaun of the Dead, Last Night in Soho) ohjaama ja yhdessä Michael Bacallin (Project X, 21 Jump Street) kanssa käsikirjoittama The Running Man on toinen filmatisointi Stephen Kingin vuonna 1982 Richard Bachman -nimellä kirjoittamasta kirjasta. Edellinen versio oli Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä Juokse tai kuole vuodelta 1987.
Juokse tai kuole otti alkuteoksesta lähinnä idean kuolettavasta tosi-tv-show’sta, jossa tuotantoyhtiön metsästäjät jahtaavat ihmisiä katsojien iloksi ja yleisöä manipuloidaan totuutta vääristelemällä. The Running Man on huomattavasti uskollisempi kirjan tarinalle ja asenteelle.
Isoin ero on heti päähenkilössä. Schwarzeneggerin hahmo oli hyveellinen poliisi, joka kieltäytyi tulittamasta mielenosoittajia käskyistä huolimatta. Kun protestoijat joka tapauksessa listitään, hänet lavastetaan syylliseksi ja pakotetaan osallistumaan murhapelin takaa-ajettavaksi. Glen Powellin versio Ben Richardsista on kirjan tapaan karski duunari, joka ei saa töitä, koska on kaikkea hallinnoivan superfirman mustalla listalla avattuaan suutaan vaarallisista työoloista.
Powellin Ben on älykäs käytännön tasolla ja tietää, missä kaikkialla läsnäolevan kanavan loputtomissa tosi-tv-ohjelmissa on paras hyöty/vahingoittumattomuus-suhde. Miehen voimien ja lyhyen pinnan viihdyttävyysarvon tunnistavat tahot saavat hänet kuitenkin osallistumaan The Running Man -kujanjuoksuun, josta kukaan ei ole selvinnyt hengissä.
Juokse tai kuole -elokuvassa show pyöri sille varatussa labyrintissä. The Running Man -kirjan ja -elokuvan idea on, että Ben lähetetään maailmalle, jossa hänen on piileksittävä tappajilta 30 päivän ajan itsestään päivittäisiä videoita lähettäen. Jujuna on, että suuri yleisö voi ansaita rahaa ilmiantamalla pakolaisen metsästäjille, jotka näyttävästi tappavat kohteensa suorassa lähetyksessä.
Se johtaa toiseen isoon eroon uutuusleffan ja kirjan välillä. Kirjassa Ben on pragmaattinen survivalisti, joka ei pahemmin välitä sivullisista uhreista. Powellin Ben on kyynisenäkin hyväntahtoisempi, ja hänen piikkiinsä menevää tuhoa aiheuttaa lähinnä metsästäjien piittaamattomuus siviileistä.
Toinen iso ero on loppunäytös, joka elokuvassa on kirjoitettu totaalisesti uusiksi. Molemmat päivitykset ovat periaatteessa ymmärrettäviä sen suhteen mikä toimii painetussa sanassa ja mikä liikkuvassa kuvassa. Ne voidaan laskea hyväksyttävien kompromissien sarjaan, vaikka varsinkin kirjan vastikään lukeneille lopetus voi tuntua lässähdykseltä.
Wright on kuitenkin tavoittanut hyvin alkuteoksen dystooppisen ja kyynisen tunnelman ja asetelman, jossa Benin selkärankaisuus tuntuu raikkaalta tuulahdukselta miehen vioista huolimatta. 2020-luvulla tähdeksi nousseessa mutta jo aikaisemmin hyviä sivuosia tehneessä Glen Powellissa on moderniin maailmaan sopivaa perinteistä toimintasankarin karismaa. The Running Man saa antamaan anteeksi Twistersin ärsyttävän virnuiluroolin.
Elokuvan heikoin lenkki ovat sen sivuhenkilöt, joita Ben kohtaa matkallaan. Josh Brolin ja Colman Domingo ovat mainioita show’n niljakkaina tuottajana ja juontajana. Sen sijaan Beniä auttavat hyvikset lähinnä saarnaavat ja selittävät asioita, pahimpana esimerkkinä Michael Ceran wannabe-kapinallinen. Hahmot vääntävät turhaan rautalangasta sitä, miten ajankohtainen The Running Man on.
Elokuvan Yhdysvalloissa hallinnon käsikassarat voivat ongelmitta loukata kansalaisten oikeuksia ja totuus on sen käsissä, jolla on valta – tarkoitti se sitten viran tai medianäkyvyyden ja katsojalukujen puolesta tulevaa. Dystooppinen fasismin nousu oli läsnä jo Kingin alkuteoksessa, mikä tuntuu suorastaan häkellyttävältä selvänäköisyydeltä. Yritykset alleviivata sitä tuntuvat turhilta.
Juokse tai kuole on hubaa kasarihömppää, eikä The Running Manin hienous vähennä sen viihdyttävyyttä. Tulee vain mieleen, että Juokse tai kuole voisi olla The Running Manin korruptoituneen hallinnon vääristelty viihdeversio totuuksia puhuvasta ronskista fiktiosta. Mistä tulikin mieleen: ei olisi mikään ihme, jos The Running Manin ikäraja muuttuisi K-12:sta K-16:een. Sen väkivalta ei ehkä ole silmiinpistävän graafista mutta sen verran brutaalia kuitenkin, että varmasti mennään luokittelun äärirajoilla.
Jouni Vikman
The Running Man -elokuvan traileri
