The Salesman (Forušande) alkaa tehokkaalla kohtauksella, jossa kerrostalo on sortumassa, ja asukkaiden on rynnättävä nopeasti ulos. Emad (Shahab Hosseini) ja Rana (Taraneh Alidoosti) ovat näyttelijäpariskunta, jonka on muutettava asumiskelvottomasta talosta pois ja etsittävä nopeasti uusi asunto. Kerrostalon voi nähdä vertauskuvana heidän liitolleen, joka on vähitellen murenemassa.
Emad ja Rana löytävät ystävänsä avulla uuden asunnon, joka ei ole paras mahdollinen, mutta saa olosuhteiden pakosta kelvata. Kun Emad palaa eräänä iltana myöhään kotiin, Rana on kadonnut ja kylpyhuone täynnä verijälkiä. Rana löytyy sairaalasta pahan päävamman saaneena. Katsojalle tilannetta ei näytetä, mutta on ilmiselvää, että joku tunkeutui asuntoon ja hyökkäsi Ranan kimppuun. Rana kuitenkin vaikenee asiasta. Joko hän ei muista päällehyökkääjää tai ei halua puhua asiasta miehelleen eikä poliisille. Emad ryhtyy etsimään oikeutta koston kautta. Johtolankoina on verijälkien lisäksi autonavaimet ja nippu seteleitä.
Iranilaistuotanto The Salesman voitti helmikuussa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin, mutta ohjaaja Asghar Farhadi ei sitä tullut noutamaan vastalauseena presidentti Donald Trumpille ja Yhdysvaltain harjoittamalle politiikalle. Kyseessä oli toinen kerta, kun Farhadin ohjaustyö palkittiin vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Edellisen kerran se tapahtui vuonna 2012 elokuvalla Nader ja Simin: ero. Välissä Farhadi ohjasi elokuvan Menneisyys (2013).
Nader ja Simin: ero, Menneisyys ja The Salesman sisältävät samanlaisia teemoja. Kaikissa on kyse avioparista keskellä kriisiä. Tällä kertaa on kuitenkin kyse muustakin kuin avioerosta.
Emad ja Rana ovat mukana teatteriryhmässä ja esittävät avioparia Arthur Millerin näytelmässä Kauppamatkustajan kuolema. Aluksi tuntuu epäselvältä, miksi Farhadi on valinnut juuri tämän näytelmän, sille päällisin puolin tarinoilla ei ole mitään yhteyttä. Vähitellen alkaa tuntua siltä, että Emadin ja Ranan avioliitto muistuttaa Millerin näytelmän traagista avioliittoa. Molemmissa on kyse avioliiton kulisseista ja miehisyyden ristiriidoista. Emad ei pysty ymmärtämään vaimoaan, ja hänen suhtautumisensa onnettomuuteen vain pahentaa tilannetta.
Millerin näytelmä toimii elokuvassa eräänlaisena pakopaikkana. Näyttämön lavalla voi kertoa asioita, joita pukuhuoneessa ei voi. Emadin näyttelijäkollega Babak (Babak Karimi) tekee Emadille palveluksen hankkimalla heille asunnon. Babak ei kuitenkaan kerro, että sen entinen asukas oli prostituoitu, ja ehkä sen takia Rana joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Kun Emad ei voi syyttää Babakia suoraan, hän tekee sen muuttamalla vuorosanojaan.
Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin lisäksi The Salesman voitti muun muassa Cannesin elokuvajuhlien parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Farhadi onkin nerokas sekä ohjaajana että kirjoittajana. Hän käyttää vahvoja vertauskuvia kuten pirstoutuvaa ikkunaa tai hitaasti avautuvaa ovea muttei koskaan tuputa selityksiä katsojalle, joka asetetaan ikään kuin tarkkailijan rooliin.
The Salesman on täynnä pinnan alle jääviä jännitteitä ja asioita, joita ei sanota ääneen. Mieleen tulevat Michelangelo Antonionin tai Michael Haneken ohjaustyöt. The Salesman on on mestarillinen elokuva. Se on yhtä aikaa ihmissuhdedraama ja kiehtova trilleri, jonka yksityiskohtia jää miettimään päiväkausiksi.
Mutta miksi elokuvalle on Suomessa annettu englanninkielinen nimi The Salesman? Siihen ei tunnu olevan mitään järkevää syytä, onhan Millerin näytelmäkin saanut suomenkielisen nimen. Kuulostiko suomenkielinen Kauppamatkustaja epäkaupalliselta? On outoa käyttää englanninkielistä nimeä iranilaisesta elokuvasta, jossa ei puhuta sanaakaan englantia.