Ensin tulivat vuosikirjat ja facebookit, sitten Facebook. Amerikkalaisyliopistoissa on ollut tapana koota opiskelijoiden tiedoista ja kasvokuvista kirjamuotoisia facebookeja, jotka 2000-luvun alussa levisivät verkkoon. Alkuvuodesta 2004 Harvardin ensimmäisen vuoden opiskelija Mark Zuckerberg julkisti ensin vain yliopistokampuksilla toimivan yhteisöpalvelusivuston, The Facebookin, jolla oli vuoden lopulla miljoona käyttäjää.
Facebookista tuli parissa vuodessa maailmanlaajuinen ilmiö, joka paisuu yhä. Zuckerbergistä Facebook teki paitsi miljardöörin myös hyvin yksinäisen ja epäsuositun miehen. Ainakin jos Facebookin perustajista kertovaa elokuvaa on uskominen.
The Social Network on kummajainen elokuvien joukossa. Outoa elokuvassa ei ole se, että se on varsin onnistunut: David Fincherin uraa seuranneet ovat osanneet odottaa paljon tältäkin ohjaukselta. Poikkeavan elokuvasta tekee se, että The Social Network kertoo hyvin kielteiseen sävyyn yhä elävästä ja edelleen alle 30-vuotiaasta miehestä. Elokuvaa ei voi olla vertaamatta antisankariinsa Mark Zuckerbergiin: sekin on kulmikas, harkittu ja hyvin älykäs.
Kuka olisi arvannut, että koodaamisesta voi ammentaa näin sähäkkää, lähes shakespearelaista draamaa? Aaron Sorkinin nopea ja terävä käsikirjoitus pohjaa Ben Mezrichin teokseen The Accidental Billionaires (2009). Paljastuskirja syntyi toisen Facebook-perustajan, sijoittaja Eduardo Saverinin avustuksella. Elokuvassa Saverin käy oikeustaistelua Facebookin omistuksesta. Häntä näyttelee Andrew Garfield.
Sorkinin käsikirjoitusta on moitittu totuuden vääristelystä. The Social Network tehtiin toki ilman Facebookin perustajien tukea. Zuckerberg ei ymmärrettävästi ole ollut järin otettu elokuvasta. Päinvastoin, hän on ilmoittanut, ettei aio koskaan katsoa sitä. Mutta kuka – asianosaisten ohella – voi tavoittaa totuuden kiistassa, jossa totuuksia tuntuu olevan yhtä monta kuin on kiistelijää? Toinen kysymys on, kuinka tärkeää on pysyä totuudessa, kun tarjolla on näin mehevää tarinankerrontaa.
David Fincherin ohjausjälki on nautittavan varmakätistä, mutta vielä suuremman kiitoksen ansaitsevat elokuvan nuoret näyttelijät. Jesse Eisenberg on Mark Zuckerberginä häkellyttävä. Ei, nerokas. Hän pudottelee nuorukaisen suuhun kirjoitettuja vuorosanoja ilmeettömänä, silmissään itsetietoinen, sisäänpäin kääntynyt katse. Eisenberg tuntuu sisäistäneen rooliinsa jotain olennaista nerona olemisesta: välinpitämättömyyden konventioita kohtaan.
Sivuosat on roolitettu oivaltavasti ja yllättävästi. Poppari Justin Timberlake on mainio lipevänä Napster-perustaja Sean Parkerina. Kaapin kokoisia ja koomisen yksioikoisia Winklewossin soutajaveljeksiä näyttelee yksi mies, raamikas Armie Hammer. Hänen rinnallaan nähdään Max Minghella, edesmenneen ohjaaja Anthony Minghellan näyttelijäpoika. Zuckerbergin kaipuun kohdetta Ericaa näyttelee Rooney Mara, josta on tulossa Fincherin ohjauksessa uusi Lisbeth Salander.
Elokuvan musiikki on oma kiinnostava lukunsa. Trent Reznorin ja Atticus Rossin yhteistyönä syntynyt soundtrack on tunnelmallinen ja sävyltään synkempi kuin itse elokuva, johon on löytynyt myös kitkerää komiikkaa.
The Social Network on tragedia ja moraliteetti, joka kertoo tarinaa ahneudesta, kateudesta ja katkeruudesta. Zuckerberg epäonnistuu seurustelusuhteessaan ja purkaa turhautumiaan ja kaunojaan sosiaalisuutta korostavaan verkkopalveluun. Fincherin elokuvan satiiri pohjaa sille, että sosiaalisen median keskeinen kehittäjä on itse ihmissuhdetaidoiltaan nollaluokkaa aina sairaalloisuuteen asti.
Mark Zuckerbergin kiistellyssä hahmossa kiteytyy Facebook-ilmiön syvä ironia. Hän puolustaa filosofiaa, jonka keskiössä ovat avoimuus ja läpinäkyvyys. Jos elokuvan tapahtumat ovat osaksikaan totta, on Zuckerberg kyennyt ulottamaan ihanteensa vain verkkotodellisuuteen. Tosielämässä pätevät vallan toiset säännöt ja koodistot, joita hän vasta opettelee.