Kolmen vuoden takainen Super Mario Bros. -elokuva oli jättimäinen menestys 1,3 miljardin dollarin lipputuloillaan ja sai tällaisen lapsuudessa legendaarisella kasibittisellä Nintendolla Super Mariota pelanneen keski-ikäisenkin innostumaan, joten ei ollut ihme, että jatko-osaa alettiin työstää vuoden päästä ensimmäisen elokuvan ensi-illasta. Super Mario Galaxy pohjautuu vuoden 2007 samannimiseen videopeliin ja sen kakkososaan. Tekijätiimissä on luotettu samoihin osaajiin sekä ohjaus -että käsikirjoituspuolella kuin Super Mario Bros. -elokuvan kohdalla.
Putkimiesveljekset Mario (Chris Pratt) ja Luigi (Charlie Day) saavat ystäviensä prinsessa Peachin (Anya Taylor-Joy) ja Toadin (Keegan Michael-Kay) kanssa tarvittavia lisävahvistuksia joukkoonsa, sillä on uuden pelastusoperaation aika. Pahan ja pelottavan jättikilpikonna Bowserin (Jack Black) poika, Bowser Jr. (Benny Safdie), vannoo kostoa ja haluaa vapauttaa Prinsessa Peachin vangitseman isänsä. Suunnitelmaansa varten hän on kaapannut Rosalinan (Brie Larson), kosmoksen vartijan ja tähtien äidin itselleen. Vauhdikas seikkailu kuljettaa pelastusryhmämme moninaisten planeettojen halki kohti hurjaa lopputaistelua.
Elokuva toimii sitä paremmin mitä vähemmän siitä tietää etukäteen. Se nimittäin sisältää valtavan määrän viittauksia Mario-sarjan peleihin ja hahmoihin edeltäjänsä tavoin eikä kaikkea pysty edes yhdellä katselukerralla vastaanottamaan. Onkin ymmärrettävää, että muutama päivä ennen jatko-osan ensi-iltaa tehty paljastus Fox McCloud -hahmon (Glen Powell) liittymisestä mukaan elokuvaan aiheutti innostuksen lisäksi myös harmitusta fanien joukossa, jotka halusivat mieluummin yllättyä elokuvaa katsoessaan kuin joutuessaan markkinointikikan uhreiksi.
Super Mario Galaxy tarjoaa värikylläisen ja hengästyttävän puolitoistatuntisen, jonka jälkeen olo on kuin olisi käynyt läpi kaikki huvipuiston laitteet useamman kerran putkeen. Sekä visuaalinen että musiikillinen toteutus on huippuluokkaa. Tunnelma on aiempaa osaa synkempi ja dramaattisempi. Jos elokuvasta haluaa yrittää löytää syvällisempiä teemoja, niitä olisivat oman identiteettinsä ja paikkansa löytäminen sekä perheen merkityksen korostuminen. Tarina jää kuitenkin melko pintapuoliseksi ja runsaan kohelluksen jalkoihin. Elokuva on esimerkki siitä, miten kasvatettaessa hahmojen määrää ei pystytä keskittymään kaikkiin yhtä lailla. Tällä kertaa Mario ja Luigi jäävät hieman sivustakatsojiksi.
Tekijät vaikuttavat panostaneen fanien miellyttämiseen enemmän kuin eheän juonen rakentamiseen. Elokuva taatusti viihdyttää etenkin peleihin perehtyneitä, mutta jatko-osalta voisi toivoa keskittymistä kerrontaan.
Hannele Virsu