Etsi
Michael Sarnoskin antisankariversio puhkikulutetusta Robin Hoodin legendasta on synkkä ja turhan brutaali. Laadukkaasta toteutuksesta huolimatta elokuva jää kaipaamaan tiivimpää tarinaa ja vaihtelevampaa tunneskaalaa. (Ikäraja K-16)
Kätyreiden kolmas oma elokuva kunnioittaa elokuvan historiaa vauhdikkaan viihdyttävällä tavalla. Samalla animaatio syöttää lapsille Hollywood-unelmaa ja julistaa elokuvastudioiden -ja teattereiden korvaamattomuutta. (Ikäraja K-7)
Alice Winocour luottaa melankoliseen tunnelmaan ja inhimillistää muotikoneistoa. Epätyydyttävän suomenkielisen lisänimen ohella elokuvan tarinankerronta jättää toivomisen varaa Angelina Jolien vangitsevasta roolisuorituksesta huolimatta. (Ikäraja K-12)
Kuudes osa jo yli 25 vuotta jatkuneeseen kauhuparodiasarjaan saa luultavasti fanit haltioihinsa etenkin vanhan jengin eli ykkösosan näyttelijöiden tehdessä paluun. Tosikoiden ei kannata (edelleenkään) vaivautua elokuvan pariin. (Ikäraja K-16)
Näyttelijä Harris Dickinsonin taitava esikoisohjaus voitti viime vuonna Cannesissa FIPRESCI-palkinnon. Elokuva syrjäytyneestä miehestä, joka yrittää muuttaa elämänsä suunnan on vakuuttava näyte tekijänsä monilahjakkuudesta. (Ikäraja K-16)
Kaunis ja koskettava animaatio antaa harvinaisella tavalla äänen pienelle ihmisen alulle, joka ihmettelee loputtomasti maailmaa ja tekee samalla syvällisiä päätelmiä elämästä. (Ikäraja K-7)
Japanilaista samuraielokuvaa kunnioittava draama on visuaalisesti näyttävä ja tarinaltaan kiinnostava yhdistelmä vanhaa ja uutta. Taistelukohtausten ystävät tosin varautukoot pettymään, sillä miekkojen sijasta kamppaillaan kivillä. (Ikäraja K-12)
Jatko-osa suositulle Super Mario Bros. -elokuvalle tarjoaa visuaalista silmäkarkkia, läkähdyttävää toimintaa ja yritystä syventää hahmojen taustoja, mutta tapahtumien runsaus on lähtenyt tekijöiltä lapasesta. (Ikäraja K-7)
Naisen loputtoman tuntuinen taistelu elämän kokoisen kuilun reunalla uuvuttaa katsojankin, mutta Rose Byrnen ilmiömäinen roolisuoritus kannattaa silti nähdä ja kokea. (Ikäraja K-12)
Raakaa energiaa pursuava ja taatusti mielipiteitä jakava levoton elokuva nojaa vahvasti Jennifer Lawrencen huikeaan heittäytymiseen eikä päästä katsojaansa helpolla. (Ikäraja K-16)
Inspiroiva dokumentti kiipeilystä, joka on samalla sekä kunnianosoitus lajin naispuolisille edustajille että vaikuttava esimerkki unelmiansa sinnikkäästi tavoitteleville. (Ikäraja K-7)
Samastuttava kuvaus keski-ikäisyydestä kaikessa epäuskottavuudessaankin. (Ikäraja K-12)
Ruotsalaista psykologista kauhua, jossa muistisairaus on pelottavampi elementti kuin demoniset voimat. (K-16)