Tämä tuntui aluksi melko pahalta rastilta. Nimittäin yli nelikymppinen setämies katsomassa dokumenttia islantilaisista esiteini-ikäisistä tyttökoripalloilijoista ja heidän maailmalla oppinsa saaneesta valmentajastaan, entisestä huippukoripalloilija Brynjar Karl Sigurðssonista. Pelottavaa.
Nuorten tyttöjen ajatusmaailma on tällaiselle käppäsedälle kovin vieras asia. Eipä tuo koripallokaan ole koskaan sydäntä sen erityisemmin lämmittänyt. Niin vain sitä kuitenkin lopulta huomasi ihmetelleensä maailman, tai oikeastaan setämiesten hallitseman islantilaisen koripallokulttuurin, eriarvoisuutta. Sitä jopa huomasi kiroilleensa sisäisesti, että ei helvetti tämä voi näin mennä.
Tytöt – Pidetään pallo! -dokumenttielokuva ottaa mielenkiintoisesta kulmasta kantaa sukupuoliasioihin. Siis niihin perinteisiin tytöt pukeutuvat pinkkiin ja pojat siniseen, pojat pelaavat korista ja tytöt leikkivät Barbieilla. Dokumentti ravistelee sellaisia lähinnä vanhempien ummehtuneesta maailmankuvasta kertovia oletuksia, etteivätkö lapset itse tietäisi millä ja miten he haluavat leikkiä tai mitä he haluavat harrastaa.
Guðjón Ragnarssonin ohjaaman ja Ragnarssonin sekä tuottaja Margrét Jónasdóttirin käsikirjoittaman dokumentin keskiössä on hankalassa asemassa oleva valmentaja Sigurðsson, joka pyrkii opettamaan 10–12-vuotiaille tytöille koripallon saloja. Mies halusi jakaa tytöt taidon ja kunnianhimoisuuden mukaan eri porukoihin. Sitä ei hyvällä katsottu, joten hän joutui eroamaan seurastaan.
Mies ryhtyi valmentamaan tyttöjä toisessa, hieman vapaamielisemmässä seurassa. Uuteen jengiin hän otti mukaan vain vahvimmat tytöt, ja tulosta syntyi välittömästi.
Sigurðsson haluaa palloilun ohessa opettaa tytöille vahvuutta ja henkistä voimaa, elämänviisautta. Mies pyrkii valmistamaan tytöt kohtaamaan maailman pahuudet ja epäreiluudet murtumatta.
Sigurðsson ei ole kuitenkaan pelkkä koripallovalmentaja. Mies on myös kasvattaja – vaikka osa vanhemmista onkin valmentajan melko kovia otteita vastaan. Sigurðsson joutui aikoinaan lopettamaan pelaamisen ammattilaistasolla, koska hänelle tuli niin pahoja ahdistus- ja paniikkihäiriöitä. Mies on oppinut hallitsemaan tunteitaan ja haluaa opettaa sen myös pelaajilleen. Tytöt ovatkin pian kohtaamassa elämänsä suurimman mörön.
Islannin koripalloliitto on evännyt tytöiltä liittymisen alle 14-vuotiaiden poikien sarjaan, vaikka esimerkiksi Saksassa tytöt ja pojat pelaavat keskenään junnuina. Tämän jälkeen alkavat tyttöjen ja poikien fyysiset erot tulla vastaan, joten heidät erotellaan eri liigoihin.
Arvatkaa mikä on Islannin koripalloliigan vastaus kysymykseen, miksi tytöt eivät voi pelata poikia vastaan? Tytöille häviäminen saattaisi olla vahingollista pojille. Kyllä vain. En nyt oikeastaan edes tiedä kumpia tässä pyritään kasvattamaan jonkinlaisessa erityispehmeässä pumpulissa: tyttöjä vai poikia? Voi herranduudeli sentään.
Sigurðssonin valmentamat tytöt keksivät oivan vastalauseen palloliitolle. Tempauksesta ei kuitenkaan kerrota vanhemmille etukäteen. Tytöt tekevät liigamestaruuden voittamisen jälkeen tempun, jota kauhistellaan kansallisissa päämedioissa saakka. Vanhemmat ja lajiliitto raivostuvat.
Ragnarsson seurasi tyttöjen ja valmentajan elämää neljän vuoden ajan. Hän esittelee katsojille sen erikoislaatuisen vahvuuden, jonka tytöt löysivät itsestään Sigurðssonin avulla. Moni tyttö koki arkielämässä ahdistusta ja jopa pelkoa. Nyt he osaavat käsitellä näitä tunteita viileästi, antamatta niiden ohjailla elämää. Ilmeisesti koripallo on parhaimmillaan paljon muutakin kuin pelkkä pallopeli.
Ajatella, että koripallo voi haastaa tasa-arvokäsitteen näinkin kärkkäästi – etenkin, kun puhutaan pelkistä lapsista. Aikuisten pelit erikseen, joo, mutta hei, annetaan niiden lasten olla lapsia, eikö vain? Miten ihmeessä lasten pallopeleistä voi saada aikaiseksi näin vakavan tasa-arvokysymyksen? Pitäisikö lajiliiton miesten katsoa peiliin ja aikuistua?
Dokumentissa on myös suomalaisia tekijöitä mukana. Pystymetsä Oy:n Outi Rousu on elokuvan osatuottaja ja äänisuunnittelusta vastaa Jussi-voittaja Pietari Koskinen. Dramaturgi Ilkka Vehkalahti on auttanut käsikirjoituksen kanssa.
Niko Ikonen