Aihe: Nicolas Cage

Mikä on Nicolas Cagen paras elokuva? Top 10 -listalla on monta vinkeroa tapausta

Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka -elokuvan ohjaaja Tom Gormican kertoo hyödyntäneensä Nicolas Cagen muuttumista pelkästä näyttelijästä kulttuuriseksi ilmiöksi. Se onkin totta, Cagesta nousevat mieleen paitsi hänen elokuvansa myös yksityiselämästä tihkuneet huhut sekä kutkuttavat julkkisjuorut lapasesta karanneista muistoesineostoksista ja verottajan kanssa väännetyistä talousvaikeuksista.

Tärkein syy fanittaa Cagea ovat kuitenkin edelleen hänen elokuvansa, mutta silläkin rintamalla miehen legendaa ovat kasvattaneet mielenkiintoiset valinnat – sekä tietysti luovat ratkaisut rooleihin eläytymisessä.

Kahden Nicolas Cagen tarina – Tämä elokuva on varsinainen aivonyrjähdys

Nicolas Cage näyttelee… Nick Cagea toimintakomediassa Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka. Taiteellisella tasolla tyytymätön ja taloudellisesti vararikon partalla ole fiktiivinen versio Cagesta hyväksyy miljoonan dollarin tarjouksen esiintymisestä vaarallisen superfanin (Pedro Pascal) syntymäpäivillä. Vielä hullummaksi meno yltyy, kun CIA-agentti (Tiffany Haddish) pakkovärvää Cagen operaatioonsa. Oscar-palkitun näyttelijän on noustava oman legendansa tasalle, kanavoitava ikonisimpia hahmojaan ja tartuttava kaikkien aikojen rooliin: Nick Cageen. Se on rooli, jota hän on syntynyt esittämään.