Valerian and the City of a Thousand Planets

GENRE , , ENSI-ILTA 26.07.2017 TÄHDET

Luc Besson on ehkä napannut ihannoimastaan sarjakuvamaailmasta vain pinnan, mutta sekin viihdyttää täysillä.

Todettakoon heti alkuun, että nimestään huolimatta Valerian and the City of a Thousand Planets -elokuvalla ja Valerian ja Laureline -sarjakuva-albumilla Tuhannen planeetan valtakunta ei ole mitään tekemistä keskenään. Ennemmin elokuva noudattaa Valerian ja Laureline -albumia Varjojen lähettiläs, tosin siitäkin on nostettu lähinnä vain kaappauskuvio, Alphaksi nimetty Point Central -avaruusasema sekä siellä asustavia olentoja.

Ilmeisesti syy oudolle sekoitukselle on se, että City of a Thousand Planets on yksinkertaisesti nerokkaan iskevä nimi ja sopii myös seikkailulle, joka on ensimmäinen Yhdysvalloissa julkaistu Valerian ja Laureline -albumi. Sen on siis todennäköisesti kuviteltu olevan tuttu ison kohdemarkkinan leffafaneille.

Ensi-iltaviikonlopun perusteella laskelmointi ei kannattanut, sillä periaatteessa hyvästä tuloksesta huolimatta suuri pohjoisamerikkalainen yleisö ei elokuvaa löytänyt. Harmi, sillä Valerian and the City of a Thousand Planets ei missään nimessä ole huono elokuva, vaikka onkin hienoinen pettymys aika–avaruusagenttien 1960-luvun lopusta 2010-luvulle jatkuneita seikkailuja seuranneille sarjisfaneille.

Maapallon erikoisagentit Valerian ja Laureline rentoutuvat keikkojen välissä, kun Valerian tuntuu saavan ajan ja avaruuden yli yhteyden tuhoon tuomittuun planeettaan. Sitä ei kuitenkaan ehditä pohtia, kun on ensin muilutettava arvokas esine toisen ulottuvuuden alamaailman markkinoilta avaruusrotujen jättimäiseen kohtaamispaikkaan ja etsittävä sitten sen uumeniin kaapattu Maan lähettiläs.

Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézierèsin Valerian ja Laureline -sarjakuvat ovat näennäisesti kevyttä avaruusoopperaa, mutta kiehtovien tieteisfantasiaideoiden ja huikeiden visuaalisten oivallusten ohella niissä on pinnan alla käsitelty syvällisempiä aiheita ihmisen psykologiasta ekologiaan ja valtapolitiikkaan. Kaikista taidoistaan huolimatta tuottaja-käsikirjoittaja-ohjaaja Luc Besson ei ole tarpeeksi syvällinen niitä näin tiiviissä paketissa käsittelemään.

Besson suorastaan korostaa Valerianin äijäilyä, vaikka alun perin hahmo luotiin juuri parodiaksi moisesta sankarista. Valerianille jopa annetaan Laurelinen sarjakuvassa suorittamaa toimintaa, jotta säilyisi perinteinen mies naista pelastamassa -kuvio. Dane DeHaanin hyväksyntä Valerianiksi vaatii hienoista ponnistelua, mutta mallina paremmin tunnetussa Cara Delevingnessä on näyttelijätaitojen ajoittaisesta haparoinnista huolimatta sopivasti Laurelinelle tyypillistä sydän ensin -mentaliteettia – vaikka hahmo onkin muuttunut punapäästä blondiksi.

Besson kuitenkin selvästi rakastaa Christinin ja Mézierèsin teoksia, ja se välittyy myös elokuvassa. Tekijän innostus saa antamaan paljon anteeksi. Vaikka monesti tulee mieleen samoista lähteistä kummunnut The Fifth Element -seikkailu vuodelta 1997, on Valerian and the City of a Thousand Planets muutakin kuin sen 20 vuotta kehittyneemmällä tekniikalla toteutettu toisinto. Besson taitaa pöhkön rajoilla keikkuvan hektisen toiminnan ja yksityiskohtia pursuavan, loppuun asti sliipatun ulkoasun yhdistämisen. Valerian on niin alusta loppuun asti täynnä niin hengästyttävää seikkailun iloa, että vaikka tiedostaa kaivanneensa jotain muuta, se viihdyttää vaikka väkisin.