ILMOITUS Suomi on monella tavalla hyvä maa asua, mutta joskus maantieteellinen sijaintimme saattaa aiheuttaa tuskastuttavia ongelmia. Esimerkkinä käy vaikkapa Netflix, jonka valikoima vaihtelee huomattavasti eri maissa. Asia kismittää monia, sillä käytännössä kaikki pulittavat palvelun käytöstä samanlaisen summan.
Rajoitusten syynä ovat tekijänoikeudet. Vaikka Netflix tuottaa yhä enemmän omaa materiaaliaan, on suuri osa sen valikoimista toisten yhtiöiden omistuksessa. Jos jokin paikallinen tv-kanava on esimerkiksi ostanut oikeudet sarjan esittämiseen, ei Netflix voi tarjota sarjaa kyseisessä maassa.
Onneksi asiaan on olemassa ratkaisu: VPN-yhteyden käyttäminen. VPN eli Virtual Private Network tarkoittaa palvelua, joka muuttaa virtuaalisen sijaintisi haluamaasi maahan. Kun siis asetat tietoliikenteesi kulkemaan yhdysvaltalaisen serverin kautta, pääset yhtäkkiä käsiksi huomattavasti kattavampaan elokuvien ja sarjojen valikoimaan.
Ohita maakohtaiset estot ja paranna turvallisuuttasi
Netflixin lisäksi myös moni muu taho käyttää maakohtaisia rajoituksia. Esimerkiksi Yle torppaa Suomen ulkopuolella majailevien katsojien yritykset seurata kotimaisia tv-sarjoja ja elokuvia sekä lukuisia suomalaisille merkityksellisiä urheilukisoja. Edes yleisradioveron tunnollinen pulittaminen ei asiassa auta – ruudulla komeilee ainoastaan tyly virheilmoitus.
Tässäkin tapauksessa apu löytyy VPN-palvelusta. Voit valita virtuaaliseksi sijainniksesi Suomen, vaikka lekottelisit palmun katveessa toisella puolella maapalloa.
VPN:n avulla pystyt käytännössä salaamaan verkkoyhteytesi ja surffaamaan sivuilla lähes anonyymisti. Yksityisyyden lisäksi VPN antaa myös suojan hakkereilta, viruksilta tai muilta tietojesi urkkijoilta, jotka saattavat hyökätä koneellesi esimerkiksi julkisten Wifi-yhteyksien kautta. VPN-palvelua käyttämällä kaikki tietoliikenteesi kulkee salatussa tunnelissa, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa.
Valitse VPN tarkasti – laadussa on eroja
Internet on pullollaan erilaisia VPN-palveluita – osa ilmaisia, osa hintavia. Maallikolle valinnan tekeminen voi olla vaikeaa, sillä vertailu on hankalaa ilman teknisen jargonin loppututkintoa. Jos et ole alan ammattilainen, on esimerkiksi arvostelujen lukeminen hyvä keino saada palveluista konkreettisempaa käsitystä.
Kaikki VPN-palvelut eivät myöskään toimi samalla tavalla. Jos motiivinasi on esimerkiksi ainoastaan päästä käsiksi Yhdysvaltojen Netflixiin, valitse VPN juuri tällä perusteella. Fiksuinta on valita ilmaiskokeilua tarjoava palvelu, jolloin voit käytännössä todeta kyseisen VPN:n ominaisuudet ennen ostoa.
VPN saattaa hidastaa nettiyhteyttäsi, mutta myös tässä asiassa palveluntarjoajissa on suuria eroja. Jotkut VPN-sovellukset sisältävät nopeustestin, jonka perusteella voit valita omaan tarkoitukseesi parhaan palvelinsijainnin.
Onko VPN-palvelun käyttö laillista?
Monet striimauspalvelut suhtautuvat VPN:n käyttöön negatiivisesti ja yrittävät estää VPN-yhteyttä käyttävien asiakkaittensa pääsyä sivuilleen. Nettistriimien katsominen ei kuitenkaan ole laitonta, toisin kuin esimerkiksi elokuvien tai sarjojen lataaminen omalle tietokoneelle. Jos siis maksat kuukausittain Netflixin käytöstä ja käytät VPN-yhteyttä päästäksesi käsiksi muissa maissa tarjottuun valikoimaan, et riko lakia.
Tämä artikkeli on julkaistu yhteistyössä Tumes Median kanssa.