Mikä on Will Ferrellin hauskin komedia – katso lista

24.5.2015 14:37

Will Ferrell on hauska mies. Ferrellin reilusta neljästäkymmenestä pitkästä näytelmäelokuvasta riitti valinnanvaraa Top 10 -listaa kasatessa, ja monta suosikkikomediaa jäi rannalle. Lopulta lista kuitenkin muodostui kuin itsestään, kun elokuvia alkoi käydä läpi ja vertailla keskenään eri näkökulmista. Oli mielenkiintoista havaita, että parhaimmillaan Ferrell on, kun hänen pöljähuumorinsa kyntää härskejä pohjamutia, mutta mukana on itseironista surumielisyyttä.

Teksti: Jouni Vikman

10. Zoolander (2001)


10
Will Ferrell näyttelee usein ylimielisiä, itsestään ympäristöään enemmän ajattelevia egomaanikkoja, jotka kohtelevat muita enemmän tai vähemmän mulkeromaisesti – vaikka itse eivät sitä välttämättä edes tiedosta. Hän ei kuitenkaan ole juurikaan näytellyt suoranaisia konnahahmoja. Sellainen hän kuitenkin on moninkertaisen kanssanäyttelijänsä Ben Stillerin ohjauksessa.

Miesmalleille irvailevassa Zoolanderissa Ferrell on Jacobim Mugatu, muotimoguli, joka aivopesee malleja (näiden aivottomuudesta huolimatta) murhaajiksi. Hän haluaa Stillerin näyttelemän Zoolanderin murhaavan Malesian pääministerin, koska tämä haittaa halvan lapsityövoiman saatavuutta.

Ferrell palaa Zoolanderin jatko-osaan ensi vuonna.

9. Hokkarihemmot (2007)


09
Usein toistuva teema – joidenkin mielestä ehkä liiankin usein – Will Ferrellin elokuvissa on kahden erilaista maailmaa edustavan ja toisiinsa jopa vihamielisesti suhtautuvan yksilön joutuminen yhteistyöhön pakon edessä. Ferrell on miesten taistoluistelukisoja fyysisyydellään hallitseva macho Chazz Michael Michaels. Jon Heder puolestaan on hänen pahin kilpailijansa, herkkää ilmaisua korostava jäiden runopoika Jimmy MacElroy.

Hokkarihemmot parodioi vuoden 1992 romanttista draamaa Unelma jäällä, jossa kaunoluistelija ja jääkiekkoilija harjoittelevat yhteistä taitoluisteluohjelmaa. Kuvio toistuu hauskemmalla tavalla, kun porttikiellon yksilökisoihin saaneet Chazz ja Jimmy ryhtyvät yhdessä harjoittelemaan pariluistelukisoihin – säännöt kun eivät ole huomanneet määritellä, että parien pitäisi olla eri sukupuolta.

8. Pelkoa ja inhoa nappulaliigassa (2005)


08
Mielenkiintoista leffatriviaa: Bob Dylanin poika on ohjannut Will Ferrell -elokuvan. Toivottavasti ei ole Ferrellin syy, että myös American Pie -sarjan toiseksi hauskimman osan, The Weddingin ohjannut Jesse Dylan ei sittemmin ole tehnyt yhtään uutta koko illan elokuvaa.

Ferrell on tällä kertaa pienen pojan isä, joka tulee nostaneeksi poikansa surkean jalkapallojoukkueen vakavasti otettavaksi tekijäksi mestaruussarjassa. Samalla hän alkaa itse toistaa oman isänsä liiallisuuksiin menevää kilpailuviettiä, joka on vieroittanut isän ja pojan toisistaan ja uhkaa tehdä nyt niin uuden sukupolven kohdalla.

Ferrellin isänä nähdään valkokangaslegenda Robert Duvall, ja Ferrellin hahmon Sam-pojan kilpailijana nuori Josh Hutcherson.

7. Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (2004)


07
Will Ferrellin elokuvien kulmakivi on poliittisesti epäkorrekti huumori, joka oikeutetaan sillä, että rasistisia, homofobisia ja naisvihamielisiä kommentteja heittelevät hahmot esitetään ääliöinä, vaikka nämä eivät sitä itse tajuaisikaan. Uutisankkurissa myös viitekehys oikeuttaa sovinismin, sillä se sijoittuu 1970-luvulle ja tv:n uutistoimitukseen, joissa naisilla ei ollut mitään uskottavuutta kolleegoiden tai yleisönkään silmissä.

Christina Applegaten esittämä Veronica järkyttää Ferrellin esittämän Ron Burgundyn maailmaa haluamalla tehdä vakavaa toimittajantyötä tyhjäpäisen hömpän sijaan mutta myös herättämällä miehessä ennenkokemattomia tunteita. Mutta voiko normaali ihmissuhde kestää, jos mies ei ole kaikessa naista parempi?

Sivuosissa Paul Rudd ja Steve Carell, cameoissa mm. Judd Apatow, Jack Black, Seth Rogen, Ben Stiller ja Danny Trejo.

6. Katastrofikytät (2010)


06
Ohjattuaan Saturday Night Live -tv-sarjaa 1990-luvun puolivälissä piristämään värvättyä Will Ferrelliä sketsihupailussa Adam McKay on ohjannut tai tuottanut kymmenkunta Ferrellin elokuvaa, ja yhteistyö on ollut mitä hedelmällisintä (tällekin listalle päätyi kolme McKay-ohjausta). Parasta antia parivaljakolta edustaa Katastrofikytät, joka sijoittui hyvin myös Episodin 6/2014 Top 10 -listalla, jossa esiteltiin Mark Wahlbergin parhaita elokuvia.

Poliisisankarielokuville ja niiden toimintakliseille naureskelevassa elokuvassa Ferrell ja Wahlberg ovat papertöihin päätyneitä poliiseja, joista ensinmainittu nauttii raportoinnin haasteista ja toinen haluaisi kunnon toimintaan. Epäsuhtainen parivaljakko törmääkin kunnon tapaukseen, kun yksinkertaiselta vaikuttava rakennusluparikkomus johtaa melkoisen salaliiton jäljille.

5. Velipuolet (2008)


05
Lähes aina Will Ferrell sekä hänen lähipiirinsä ovat jollakin tavalla epämiellyttäviä ihmisiä, joista ei lopulta voi olla pitämättä. Harvassa elokuvassa asetelmaa on viety niin pitkälle kuin Velipuolissa, joissa Ferrell ja John C. Reilly näyttelevät hemmoteltuja, itsekkäitä ja jostain kumman syystä työttömiä 40-vuotiaita peräkamarinpoikia, jotka päätyvät uusioperhekuviossa velipuoliksi.

Kahden henkisesti keskenkasvuisen miehen kinastelu johtaa siihen, että heidän vanhempansa antavat ultimatumin: jälkikasvun on aika aikaistua ja hankkia elämä.

Yhteisten haasteiden edessä eripuraiset uusioveljekset löytävät toisensa hetkeksi, mutta omaan napaan tuijottaminen saa aikaan lopullisen välirikon. Mutta jälleen kerran erilaiset tyypit saavat havaita, että he ovat vahvempia toimiessaan yhdessä. Ja lopussa tietysti myös kiitos seisoo: kuka sanoo, että aikuiseksi kasvaminen on jotain oikeasti tavoittelemisen arvoista?

Sisältää myös loistavan musiikkivideon Boats ’N Hoes.

4. Bileet Roxburyssa (1998)


04
Bileet Roxburyssa perustuu Saturday Night Live -sketsisarjan toistuvaan osioon, jossa Will Ferrell ja Chris Kattan esittävät veljeksiä, jotka iskevät naisia The Roxbury -yökerhossa – huonolla menestyksellä.

Elokuvaversiossa Ferrell ja Kattan esittävät samaisia veljeksiä, jotka haikailevat pääsemisestä legendaariseen The Roxburyyn. Heidän tiellään on vain tyly ovimies, jonka ohi kaksikko ei sitkeästä yrittämisestä huolimatta pääse.

Ferrellin varhaisteoksessa toistuvat kaikki myöhempienkin töiden kliseet: toisiaan syyttelevä kaksikko, joka ajautuu välirikkoon ennen sovun löytymistä, suuruudenhullut suunnitelmat ja ääliöpäähenkilöiden epäkorrekti käytös. Kaiken sovittaa kuitenkin viimeistään Haddawayn What Is Love -kappaleen tahtiin tapahtuva niskojen nakkelu.

3. Aidosti outoa (2006)


03
Bond-seikkailu Quantum of Solace -ohjaaja Marc Forster oli jo maistanut menestystä elokuvillaan Monster’s Ball ja Finding Neverland – Tarinan lähteillä, kun hän ohjasi Ferrellin toistaiseksi vakavimman elokuvan. Toki myös Aidosti outoa on lähtökohdiltaan komedia, ja se toi Ferrellille hänen ensimmäisen Kultainen maapallo -pääosaehdokkuutensa.

Tällä kertaa Ferrell on pikkutarkka verovirkailija Harold Crick, joka eräänä päivänä alkaa kuulla selostajaäänen, joka käy läpi Haroldin rutiinien täyttämää elämää. Harold turvautuu psykiatrin apuun, mutta alkaa käydä myös mahdolliseksi, että Harold on muuttunut tekeillä olevan kirjan hahmoksi, jonka elämää tuntematon kirjailija ohjaa. Mikä pahinta, Emma Thompsonin esittämä kirjailija on päättänyt tappaa päähenkilönsä teoksensa loppuhuipennuksessa.

2. Elf (2003)


02
Jon Favreau on Marc Forsterin ohella toinen tapaus, joka Will Ferrellin ohjaamisen jälkeen päässyt tekemään töitä supersankareiden parissa. Favreau nimittäin ohjasi kaksi ensimmäistä Iron Man -elokuvaa. Mitään syy-seuraussuhteita Ferrellin kanssa työskentelyyn on kuitenkin varmaan turha yrittää vetää.

Elf on hulvaton joulufantasia, jossa Ferrell esittää yhtä Joulupukin pikku apulaisista. Oikeastaan hänen tapauksessaan sana ”pikku” on väärä, sillä Ferrellin Buddy-hahmo ei ole tonttu, vaan lapsena pukin rekeen salaa ryöminyt ihminen. Vähäisten tonttutaitojensa turhauttamana Buddy päättää lähteä ihmismaailmaan ja tapaamaan New Yorkissa asuvaa biologista isäänsä (James Caan) – vaikka tämä on Joulupukin mukaan hänen tuhmien listallaan.

Töihinsä keskittyvän isän lisäksi tavaratalon jouluapulaiseksi päätyvä Buddy kohtaa Zooey Deschanelin esittämän nuoren naisen. Lopputulos on hauskaa ja estotonta Ferrell-kohellusta sisältävän pöhkökomedian ja herttaisen lämminhenkisen ja romanttisen joulufantasian onnistunut sekoitus. Noin 30 miljoonalla dollarilla kuvattu elokuva tuottikin pelkästään Yhdysvalloissa yli 200 miljoonaa.

1. Old School (2003)


01
Kauhea kankkunen (2009) -ohjaaja Todd Phillipsin ensimmäinen huippukomedia oli Will Ferrellin Old School, joka (jälleen kerran) kertoo aikuisten äijien kaipuusta nuoruuden hauskoihin ja vähemmän monimutkaisiin aikoihin. Ferrellin avio-ongelmista kärsivä keski-ikäinen Frank tulee perustaneeksi ystäviensä Mitchin (Luke Wilson) ja Bernard (Vince Vaughn) kanssa puolivahingossa yliopiston veljeskunnan.

Vaikka Ferrell joutuukin jakamaan valokeilan, on Old School niin onnistunut tapaus, että se täytyy nostaa tämänkertaisen listamme kärkeen. Olisihan suoranainen vääryys, jos hänen myötähäpeää aiheuttavaa mutta ratkiriemukasta viuhahdustaan ei olisi palkittu.

Amerikkalaisten yliopistokomedioiden perinteiden mukaan Frankin, Mitchin ja Bernardin veljeskunnan elämä keskittyy pitkälti bilettämiseen ja pämppäämiseen. Vastavoiman he saavat Jeremy Pivenin näyttelemästä rehtori Pritchardista, joka haluaa häätää tulokkaat. Mukana on koston makua, sillä opiskeluaikoina kolmikko nöyryytti Pritchardia.

Triviaa: ohjaaja Phillips tekee elokuvassa cameon. Hänet tunnistaa muissakin miehen elokuvissa näkyneistä verkkareista ja mustasta käkkäräperuukista. Elokuvassa nähdään lisäksi muun muassa Juliette Lewis, Seann William Scott ja Elisha Cuthbert.

Lisää luettavaa