Etsi
Jared Leton tähdittämän elokuvan tuotanto viivästyi Hollywood-lakkojen takia. Nyt kuvaukset on saatu käyntiin.
Piina ei hellitä Rust-elokuvan tuottaneen ja pääosaa näytelleen Baldwinin kohdalla.
Sketsisarjan luonutta Lorne Michaelsia näyttelee Spielbergin The Fabelmansista tuttu Gabriel LaBelle.
De Matteo ajatteli muidenkin olevan alusvaatteissa Instagramissa.
Nyt virittäydytään elokuvamaailmojen taajuuksille, eikä kokemus leffojen katselemisesta ole haitaksi.
Tom Cruisen uutuus ei menestynyt odotuksien mukaisesti.
Tätä leffaa ei teattereissa nähty.
Voi ei! Taas pilataan lapsuus.
Minkäköhänlainen tämä Star Wars olisi ollut?
Hyviä uutisia!
Gladiator 2:n ensi-ilta on loppuvuodesta.
”Miksi kukaan kysynyt Melissalta, miltä se hänestä tuntui?”, kysyy Hayden Panettiere.
Kyseessä on nyt kaikkien aikojen tuottoisin Villi Vonkka -elokuva.