Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1993 valmistunut jännityselokuva Tulilinjalla (In the Line of Fire).
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Faunin labyrintti.
Huhuja maailmalta.
Vuonna 2007 ilmestynyt Klo 15:10 lähtö Yumaan (3:10 to Yuma) on lisätty striimipalvelun valikoimaan.
Mukana menossa Game of Thrones -näyttelijä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut Lost in Translation.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut Trainspotting.
Kuolleen tytön äänitykset herättävät henkiin vanhoja kaunoja ja muita muistoja.
Erikoinen tapaus hotellissa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut brittikomedia Bean – äärimmäinen katastrofielokuva.
Tositapahtumiin perustuva armeijasatiiri on vetänyt Brad Pittin lisäksi puoleensa ison joukon tunnettuja näyttelijöitä.
Jim Carrey ja Jeff Daniels lähtevät kohti Aspenia, vaikkei toinen heistä pidäkään ranskalaisista.
Sarjaa ei tule yhdistää Renny Harlinin ohjaamaan Mindhunters-elokuvaan, vaikka mieli tekisikin.