Etsi
Brittisarja Hakekaa kätilö! on laadukas draamasarja toisen maailmansodan jälkeisestä Lontoosta ja sen jälleenrakentamisesta. Uudet 7. kauden jaksot vievät tapahtumat jo 1960-luvulle.
Vuoden 2016 elokuva Hidden Figures kertoo tosielämän naismatemaatikoista, jotka tekivät Yhdysvaltain avaruusohjelman laskentatyön ennen koneita.
Englantilaisen kirjailija H.G. Wellsin Maailmojen sota (The War of the Worlds) sovitetaan tällä kertaa televisioon.
Amazon on tuhlaamassa melko törkeän määrän dollareita tulevaan Taru sormusten herra -sarjaansa.
Baseballiin ei itku kuulu.
Kehuttu Legion jatkuu tuoreilla toisen kauden jaksoilla myös Suomessa FOX-kanavalla.
Amerikkalainen draamasarja Siren kertoo merenneidoista ja ihmisistä mutta ei mitenkään hirveän kiltisti.
Aikatauluongelmat kuulostivatkin oudolta selitykseltä.
Frendit-komediasarja on saanut hauskan 8-bittisen käsittelyn hittielokuvan mainostamista varten.
Uudessa haasteessa väitetään Dufferin veljesten kopioineen sarjansa idean ja päätapahtumat kokonaan aiemmin julkaistusta lyhytelokuvasta.
Nähdäänkö jälleennäkeminen?
Yhdestä kauhumestari Stephen Kingin arvostetuimmasta kirjamammutista on tulossa uusi sarja.
Nelonen Median suoratoistopalvelu Ruutu laajensi sarjavalikoimaansa merkittävästi.