Etsi
Spoilerivaaraa ilmassa.
Mustan komedian pääosassa nähdään Elizabeth Olsen, joka on myös yksi sarjan tuottajista.
Pitkäaikainen rikossarja tulee päätökseensä nyt myös Viaplayn ja Netflixin suoratoistopalveluissa.
Lupita Nyong’o ja Danai Gurira ryhtynevät jälleen yhteistyöhön.
Romanttisesta ulkokuorestaan huolimatta Outlander – Matkantekijä on pätevä historiallinen sarja, jossa on lisäksi keskeisenä osana aimo annos aikamatkailua. Sarja on näyttävän näköinen ja vakuuttavan kuuloinen fantasiaseikkailu.
Tekijä jatkaa tuttujen aiheiden parissa.
Sarjan vastaavana tuottajana on huippuelokuvista tunnettu Lee Daniels, ja yhtenä päätähdistä nähdään monipuolinen Queen Latifah.
Juuri kuvauksensa aloitteleva Wisting-sarja perustuu norjalaiskirjailija Jørn Lier Horstin dekkareihin.
HBO on julkaissut lisätietoja hittisarjansa toisen tuotantokauden näyttelijöistä, ja moni tuttu palaa ruutuun.
Paramount Networkin uusi sarja Heathers perustuu kasariklassikkoon, mutta sarjan alkua joudutaan odottamaan vielä hetken.