Etsi
Suosittu avaruuteen suuntaava dokumenttisarja jatkaa katsojien ihastuttamista vuonna 2019.
AMC-kaapelikanavan The Walking Dead -sarjan faneille on luvassa hyviä ja mahdollisesti huonoja uutisia.
Katsojat pääsevät pian takaisin rankkaan dystopiaan.
Kun fani pyytää, David Harbour tottelee.
National Geographic -kanava jatkaa panostamista draamasarjoihin Genius-sarjan toisella tuotantokaudella, jota tähdittää Zorrona parhaiten tunnettu Antonio Banderas.
Tosielämän tarina kidnappauksesta kerrotaan pian myös television puolella.
Kohta paukkuu ja viuhuu pienen ruudun puolella.
Syksyllä 2017 ensi-iltansa sai peräti kolme uutta Marvelin sarjakuviin perustuvaa televisiosarjaa, ja nyt jo toinen niistä on uusittu 2. tuotantokaudelle.
Antologiasarjan uusi tuotantokausi ei ilmesty tämän vuoden puolella.
Tv-auteur Bryan Fuller on se tekijämies, johon otetaan yhteyttä, kun halutaan tehdä jotain omaperäistä, synkeää, pimeää ja erilaista televisioon.