Etsi
Ron Perlman on tunnetusti erittäin aggressiivinen mies Twitterissä. Hänellä on yhden miehen sota Trumpin hallintoa vastaan.
Elokuvaurastaan paremmin tunnettu näyttelijä jatkaa television valloittamista.
Marvelin leffamaailma eli MCU on ollut alusta lähtien miesvoittoinen. Nyt siihen on tulossa muutos.
Supersankarit vanhuksina. Siinäpä idea, josta voisi tehdä vaikka elokuvan.
Brexit on pian myös Brexit, jonka pääosassa nähdään Benedict Cumberbatch.
Odotettu jatko-osa lupailee vauhdikasta toimintaa ja tuttua pakokauhua.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Ruotsalaisohjaaja teki myös viime vuonna ensi-iltansa saaneen Lumiukko-elokuvan, jonka vastaanotto oli vähemmän mairitteleva.
Välillä elokuvat nimetään eriskummallisesti. Ihan hyvä, sillä näin ne jäävät myös mieleen.
A Quiet Place – Hiljainen paikka on yksi lähivuosien parhaita kauhuleffoja. Näyttelijä John Krasinskin debyyttiohjaustyö vie katsojan hiljaiseen ja kammottavaan maailmaan.
Tärkeä osa elokuvien viehätystä ovat leffatähdet. Vaikka tähtien vetovoima onkin vähentynyt lähivuosina, silti ihmiset suorastaan palvovat heitä.
Tom Hanksin 27-vuotias muusikkopoika Chet kertoo tuoreessa haastattelussa rankasta elämästään, ja siitä, kuinka hänen kolmevuotias tytär pelasti hänet.
Vaikuttava tekijäporukka kasassa.
Elokuvamuodossa esitettävä brittiläinen minisarja kertoo miesten välisestä rakkaudesta eri aikakausilla.