Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2005 valmistunut Mr. & Mrs. Smith.
Hieno saavutus.
Vuonna 1940 Walt Disney teki historiaa Fantasia-elokuvallaan. Noin 60 vuotta myöhemmin se sai jatkoa, jota tuskin olisi tullut, jos alkuperäinen teos ei 1990-luvun alussa olisi osoittautunut jättimenestykseksi uudelleenjulkaisuna ja kotivideona.
Kyseessä saattaa olla kaikkien aikojen ensimmäinen kuva ikonisesta sankarista.
DC-universumista mahdottomia tehtäviä suorittamaan.
Tänään nähdään televisiossa Scream-elokuvasarjan neljäs osa vuodelta 2011.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Tänään nähdään televisiossa ranskalaiselokuva Pelon palkka vuodelta 1952.
Striimipalvelun valikoimaan on lisätty vuonna 2015 ilmestynyt Poltergeist.
Toimintaelokuvat sitoo yhteen hauska yksityiskohta.
Pause-nappula on kovassa käytössä näiden elokuvien kanssa.
Huhumyllyn mukaan idea esiosasta on herättänyt studion kiinnostuksen.
Atomic Blonde -elokuvassa nähdään rohkea kohtaus, jonka tekemistä näyttelijätär kommentoi.
Monien odottama Disneyn uusin näytelty uudelleentulkinta parinkymmenen vuoden takaisesta animaatioklassikosta saa Episodin päätoimittajalta ristiriitaisen vastaanoton.