Etsi
Pystyykö uusi Alien paikkaamaan monelle katsojalle pettymyksen aiheuttaneen Prometheus-elokuvan jättämän aukon?
Yle Teemalla nähdään tänään uusintana Kevät koittaa Hitlerille, joka esitettiin viimeksi joulukuussa samalla kanavalla parikin kertaa.
Vaarallinen moka.
Tänään nähdään televisiossa Joe Wrightin ohjaama Hanna vuodelta 2011.
Varsin hyvää katsottavaa.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Step Brothers -jatko-osaa toivoneet joutuvat pettymään.
”Jopa minä olisin näytellyt Eowyniä Taru sormusten herrassa”, kummasteli juontaja Stephen Colbert.
ABC-kanava tuottaa Marvelin universumiin sijoittuvan Inhumans-sarjan. Inhumans eli epäinhimilliset ovat supervoimainen avaruuden rotu, joka syntyi tieteellisten kokeiden seurauksena.
Avaruuscowboy tapaa nuoruuden seikkailullaan muun muassa korttipöydässä temppuilevan Lando Calrissianin.
Torilla tavataan taas! Tai ehkä ei sittenkään, sillä presidentti Trump varoittaa Godzillan hyökkäyksestä.
Sarjakuva-intoilija, elokuvahullu ja bodari. Jukka Nyyssölällä oli kovat odotukset pian ensi-iltansa saavasta Logan-leffasta. Episodi kysyi häneltä ennakkonäytöksen jälkeisiä mielipiteitä tuoreeltaan.
Godzilla julistetaan elokuvan nimessä hirviöiden kuninkaaksi, vaikka King Kongin kohtaaminen on vasta tulossa.