Etsi
Muusikko Flying Lotuksen elokuva Kuso esitettiin Sundancessa. Eikä näytös mennyt kuten Strömsössä.
Keski-Maasta tutut näyttelijät esiintyvät jälleen samassa elokuvassa.
Tänäkin vuonna Oscar-ehdokkaana oleva näyttelijä nähtäneen läheisriippuvaisena sinkkuäitinä urbaanissa kasvutarinassa.
Päätimme nostaa vuoden 2017 aikana ensi-iltaan luvatuista elokuvista kymmenen nimikettä, joita Episodin toimituksessa odotetaan suurella kiinnostuksella.
Oscar-ehdokkuudet julkistettiin tiistaina. Tänään Tuomiolla-podcastissa sukelletaan niihin ja keskustellaan siitä, miltä Oscar-kisa tänä vuonna näyttää, ketkä ja mitkä ovat ennakkosuosikkeja ja kuka mahtaa rohmuta palkinnot.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1986 valmistunut Top Gun.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Poistuu suoratoistopalvelusta 31. tammikuuta.
Ensi-ilta lähestyy.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1990 valmistunut Yksin kotona.
Paljon ei paljastunut.
Takaa-ajettu (1993) poistuu Netflixin valikoimasta 31. tammikuuta.
Pienen kylän elämä muuttuu, kun kirkkoon astelee uusi pastori.
Jos rakastat napalmin hajua aamuisin, niin tässäpä kohde, johon sijoittaa – tekijät pyytävät pelaajia auttamaan rahoituksen keräämisessä.