Etsi
Marraskuussa USA:n ensi-iltansa saava Bleed for This kertoo kaksinkertaisen nyrkkeilyn maailmanmestarin Vinny Pazienzan tarinan. Pazienzan ura loppui traagisesti tämän joutuessa onnettomuuteen.
Caresto on ruotsalainen yhtiö, joka on erikoistunut autosuunnitteluun, kehitystyöhön ja prototyyppiautojen rakentamiseen. Yhtiön on perustanut ruotsalaisia superautoja rakentavan Koenigesggin entinen työntekijä Leif Tufvesson.
Piirretytkään eivät ole täydellisiä, vaikka niiden tekijöillä olisi kuinka paljon aikaa käydä tekemänsä kohtaukset läpi. Toivottavasti Screen Rantin koostevideo ei kuitenkaan pilaa näitä animaatioklassikoita keneltäkään.
Grillauskausi alkaa! Esittelemme sen kunniaksi upean ulkotulisijan, joka on saanut vaikutteita Taru sormusten herra -elokuvatrilogiasta.
Tänään nähdään televisiossa agenttikomedia Johnny English vuodelta 2003.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Japani, tuo kaikkien ihanuuksien ja outouksien luvattu maa. Siellä vuonna 1973 ensi-iltansa saanut Kanashimi no Beradonna (Belladonna of Sadness) päätyi saman tien jenkkien sensuurilistalle. Vihdoinkin leffa saa ensi-iltansa myös USA:ssa.
Disneyn vuonna 2013 ilmestynyt prinsessasatu Frozen – Huurteinen seikkailu oli valtava hitti, ja siitä kasvoi kaikkien aikojen tuottoisin animaatio. Nyt elokuvan faneilla on toivomus jatko-osan tekijöille.
Jurassic Park -elokuvia mitä ilmeisimmin kovasti fanittava YouTube-käyttäjä Oliver Turpin on tehnyt oman dinosauruspuiston. Miniatyyrikokoinen Jurassic Park on suunniteltu Oliverin lemmikkikilpikonnan Louien käyttöön.