Disney-fanit haluavat prinsessasta lesbon, mutta kaikki eivät innostu: ”Perverssi idea”

Disneyn vuonna 2013 ilmestynyt prinsessasatu Frozen – Huurteinen seikkailu oli valtava hitti, ja siitä kasvoi kaikkien aikojen tuottoisin animaatio. Nyt elokuvan faneilla on toivomus jatko-osan tekijöille.

4.5.2016 14:58

Frozenin toinen päähenkilö Elsa pitää monien fanien mielestä enemmän tytöistä kuin pojista. Siksi Elsan on saatava tyttöystävä ja hänestä halutaan tehdä LGBT-yhteisön roolimalli. Sellaiselle hahmolle tuntuu olevan kysyntää, mutta toinen juttu on, toteutuuko se.

Twitterissä Elsan tyttöystäväkampanjalle on oma hashtag #GiveElsaAGirlfriend, joka on lähtöisin Alexis Isabelin vappuna kirjoittamasta twiitistä.

Isabel on opiskelija ja MTV:tä avustava toimittaja, jolla on yli 80 000 seuraajaa Twitterissä, ja postaus twiitattiinkin eteenpäin satoja kertoja. Someilmiö poiki valtavan määrän uusia twiittejä.

Monet ovat kannattaneet ajatusta, että Elsalla olisi tyttöystävä, mutta kaikki eivät ole yhtä innostuneita.Eräs käyttäjä pitää ajatusta perverssinä.

Ja sitten on niitä, joiden mielestä Elsa ei tarvitse puolisoa lainkaan. Miksi keskittyä romanssiin, kun on tärkeämpiäkin asioita.

Frozenin jatko-osa on ollut tekeillä jo pitkään. Animaatioelokuvien tuotannot ovat kuitenkin pitkiä prosesseja, joten kakkososaa joudutaan odottamaan vielä ainakin pari vuottta.

Lisää luettavaa