10 vuotta sitten julkaistiin elokuva jota sarjisfanit odottivat – pahis on Marvel-universumin parhaita mutta osa pettyi

Olisiko tämä leffa aika lämmitellä uudelleenkatseluun?

28.5.2025 04:30

Päivitys 29.5.2025 kello 03:41. Lisätty maininta Avengers: Doomsday -elokuvasta.

Vuonna 2015 ilmestyi Marvel-elokuva, jonka pahis kiehtoo Marvel-sarjakuvien faneja. Leffalta odotettiin paljon, ja moni piti näkemästään, mutta ehkä osa faneista myös pettyi.

Kyseinen elokuva on Avengers: Age of Ultron. Siinä nähdään nimensä mukaisesti superpahis Ultron, jota pidetään yhtenä Marvel-universumin vaarallisimmista ilkiöistä.

Ultronista tehty elokuva sopisi nykypäivään kuin nakutettu, sillä Ultron on älykäs, itseoppiva tekoäly. Ultronilla on adamantiumista valmistettu robottikeho, ja adamantiumia käytettiin Marvel-universumissa ensimmäistä kertaa Ultronin metallikehossa.

Myöhemmin adamantiumia on käytetty muun muassa Wolverinen kynsissä ja luurangossa. Mainittakoon, että Ultronin keho voi olla joskus tehty myös Wakandan arvokkaasta metallista vibraniumista.

Avengers: Age of Ultron (2015).

Hahmon loivat aikoinaan käsikirjoittaja Roy Thomas ja taiteilija John Buscema. Ultron esiintyi ensimmäisen kerran nimettömänä hahmona sarjakuvassa The Avengers (numero 54, heinäkuu 1968) ja se sai ensimmäisen täyden esiintymisensä numerossa 55 (elokuu 1968).

Ultronin synty eroaa elokuvien ja sarjakuvien välillä. Sarjakuvissa Ultronin loi Ant-Man eli Hank Pym. MCU-elokuvissa Ultron puolestaan syntyi Tony Starkin ja Bruce Bannerin Ultron Initiative -tekoälyprojektin seurauksena.

Sarjakuvissa Ultron kehittää jumalkompleksin, kantaen samalla kaunaa luojaansa Hak Pymiä kohtaan. Elokuvan tapaan Ultronin tavoite on tuhota ihmiskunta luodakseen maailmanrauha, jonka myötä hän ajautuu törmäyskurssille Kostajien eli Avengers-ryhmän kanssa.

Sarjakuvissa kohtaamiset päättyvät yleensä Ultronin tuhoutumiseen. Hänen tilalleen ilmaantuu kuitenkin aina uusi versio, jotka ovat hiukan erilaisia. Yksi niistä, Ultron-12, oli jopa sankarillinen.

Elokuvan hahmot Bruce Banner (Mark Ruffalo) ja Tony Stark (Robert Downey Jr).

Marvel Cinematic Universessa Ultronia näytteli James Spader, ja elokuva oli jo mainittu Avengers: Age of Ultron (2015). Sen ohjaajana ja käsikirjoittajana toimi Joss Whedon, ja Age of Ultron on jatko-osa elokuvalle The Avengers (2012).

Osa elokuvan nähneistä sarjakuvafaneista katsoi Ultronin persoonan menneen ainakin jonkin verran pieleen. Sarjakuvissa Ultron on kylmä, laskelmoiva ja tunteeton. Elokuvassa Ultron puolestaan on sarkastinen, ironinen ja jopa humoristinen. Osa katsojista arveli sen vähentävän hahmon uhkaavuutta. Hahmon muutettu syntytarina ärsytti niin ikään osaa hahmon faneja.

Kolmantena asiana faneja ärsytti se, että sarjakuvissa Ultron on toistuva ja vakava uhka, palaten yhä voimakkaampana. Vaikka Ultronin uusiutumiskykyä nähtiin elokuvassa, moni koki, että Avengers-supersankarien voitto tuli liian nopeasti, joka vähensi jälleen hahmon uhkaavuutta.

Spaderin roolisuoritus sai kuitenkin kiitosta. Ultronin ulkonäköön oltiin niin ikään enimmäkseen tyytyväisiä.

Leffan valtavassa näyttelijäkaartissa nähtiin Robert Downey Jr, Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Chris Evans, Scarlett Johansson, Jeremy Renner, Don Cheadle, Aaron Taylor-Johnson, Elizabeth Olsen, Paul Bettany, Cobie Smulders, Anthony Mackie, Hayley Atwell, Idris Elba, Linda Cardellini, Stellan Skarsgård, James Spader ja Samuel L. Jackson.

Whedon muokkasi Ultronin alkuperätarinan sopivaksi Marvelin elokuvauniversumiin ja toi valkokankaalle uudet hahmot Pietro (Taylor-Johnson) ja Wanda Maximoffin (Olsen). Roolitus käynnistyi kesäkuussa 2013, kun Downey Jr uusi sopimuksensa. Elokuvan budjetiksi arvioitiin 365 miljoonaa dollaria, mikä tekee siitä yhden elokuvahistorian kalleimmista tuotannoista.

Elokuva sai kriitikoilta pääosin myönteisen vastaanoton ja se tuotti maailmanlaajuisesti yli 1,4 miljardia dollaria, mikä teki siitä vuoden 2015 neljänneksi tuottoisimman ja aikanaan kaikkien aikojen viidenneksi tuottoisimman elokuvan. Sen jälkeen on julkaistu kaksi elokuvaa, joita voi pitää Age of Ultronin jatko-osina. Ne ovat Avengers: Infinity War (2018) ja Avengers: Endgame (2019).

Avengers-ryhmän tarina jatkuu vuonna 2026, sillä tuolloin elokuvateattereihin saapuu Avengers: Doomsday. Sitä seuraa Avengers: Secret Wars vuonna 2027. Salatut sodat (Secret Wars) -sarjakuvien tarinassa kosminen olento Tuonpuoleinen kiinnostuu Maapallon supersankareista ja superpahiksista.

Sen jälkeen hän keksii siirtää heidät kaukaiselle planeetalle, jota hän kutsuu nimellä Taistelumaailma (Battleworld). Tuonpuoleinen varustaa planeetan aseilla ja teknologioilla tarkoituksenaan usuttaa supersankarit ja superpahikset toistensa kimppuun. Elokuvan tarina todennäköisesti noudattelee ainakin lähtökohdiltaan sarjakuvien tarinaa.

Avengers: Age of Ultron löytyy Disney Plussan valikoimasta. Alla traileri.

Lue myös: Marvelin kolme tulevaa elokuvaa katosivat julkaisukalenterista

Lue myös: Marvel-huhu: Nicolas Cagen antisankari tekee paluun, mutta näytteleekö Cage edelleen hahmoa?

Lue myös: Marvel-elokuviin yli vuoden tauko – Avengers: Doomsday ja Avengers: Secret Wars ensi-illat viivästytettiin reippaasti myöhemmäksi

YouTube video

Lähde: Wikipedia, Wikipedia, Wikipedia