Illalla tv:ssä: Audrey Hepburnin läpimurtorooli toi Oscar-palkinnon – kertoo seikkailullisesta päivästä lomalla

IMDb-arvosana on 8,0.

Julkaistu:

Illan tv-tarjonnassa on klassikkoelokuva Loma Roomassa (1953). Pääosissa nähdään Audrey Hepburn ja Gregory Peck. Ohjaus William Wyler. Leffa löytyy myös suoratoistopalvelu Yle Areenasta.

Hepburn näyttelee prinsessaa, joka karkaa virallisista velvollisuuksistaan tutustuakseen Roomaan omin ehdoin. Hän tapaa tapaa jymyjuttua metsästävän Peckin esittämän lehtimiehen, josta tulee osa hänen seikkailuaan.

Lue myös: Nicole Kidmanin kuukausitulot paljastuivat avioero-oikeudenkäynnissä

Hepburnin läpimurtorooli toi hänelle parhaan naispääosan Oscar-palkinnon. Elokuva palkittiin lisäksi Oscareilla parhaasta tarinasta ja puvustuksesta. Käsikirjoituksen laativat Dalton Trumbo ja John Dighton, mutta Trumbon nimi jäi aikanaan pois lopputeksteistä Hollywoodin mustan listan vuoksi. Trumbosta itsestään on tehty elokuva Trumbo (2015).

Vuonna 1999 Loma Roomassa valittiin Yhdysvaltain National Film Registryyn kulttuurisesti, historiallisesti ja esteettisesti merkittävänä elokuvana. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 11.1.2026 klo 13.30 · Yle Teema & Fem

Lue myös: Kasarin paras kauhukomedia on tehty uusiksi – katso traileri

Lue myös: Sytyttääkö lomamatka ystävysten välille palavan romanssiliekin? Uusi sydämellinen romkom-elokuva saapui Netflixiin

Lue myös: Koe kaksi kovaa rikoskomediaa isolta kankaalta – Asialla mestariohjaajat

YouTube video

Lähde: Wikipedia

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.