Aasialainen elokuva kiinnosti Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla

Festivaalin suosituimmat elokuvat olivat Resurrection, A Useful Ghost ja The Mastermind.

Julkaistu:

Sunnuntaina päättyneen Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin suosituimmat elokuvat olivat Resurrection, A Useful Ghost ja The Mastermind.

Kaksi näistä elokuvista tulee Aasiasta.

Kiinalaisohjaaja Bi Ganin Resurrection on unenomainen rakkauskirje elokuvataiteelle. Kuusiosaisessa elokuvassa matkataan aikakausien ja genrerajojen läpi. Ohjelmistosuunnittelija Outi Rehn kertoi festivaalin päätösgaalassa elokuvan keränneen kaikista eniten katsojia.

Toiseksi suosituimmaksi nousi thaimaalainen genrehulluttelu A Useful Ghost. Ratchapoom Boonbunchachoken omalaatuisessa esikoisohjauksessa nähdään niin kummittelevia imureita kuin tiukkaa valtiojohdon kritiikkiä.

Kolmanneksi sijoittunut Kelly Reichardtin The Mastermind seuraa epäonnista taidevarasta 1970-luvun Yhdysvalloissa.

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali keräsi yhteensä lähes 53 000 kävijää.

Lähde: R&A