Aleksi Salmenperä on tehnyt ennen Alaska Highwayta käytännössä ainoastaan tv-sarjoja ja fiktioelokuvia. Hänen pitkät elokuvansa ovat Lapsia ja aikuisia – kuinka niitä tehdään (2004), Miehen työ (2007 ja Paha perhe (2010).
Teksti Heidi Merima Halonen
Nyt vuorossa on dokumentti. Se ei ollut Aleksi Salmenperälle välttämättä tietoinen päätös.
– Suunnittelin kertomusta vapauden myytistä ja koekuvasin elokuvaan muutamaa biker-ukkoa. Hese oli yksi heistä. Kun kuulin hänen Alaskan-suunitelmistaan, niin tiesin löytäneeni etsimäni, Salmenperä kertoo.
Salmenperän mukaan Hesen unelmat ja suunnitelmat tuntuivat niin selkeän mahtavilta ja sekopäisiltä samaan aikaan, että tarinaan ei voinut olla tarttumata.
– Juuri sopiva stoori elokuvaan, joka pyrkii vaalimaan tieromantiikkaa ja liputtamaan kulkemisen puolesta.
Elokuvan synopsiksesta ja mainoslauseista voisi saada sen käsityksen, että kyseessä on miehisille miehille suunnattu autonrassauselokuva. Unelmien toteuttaminen, vapaus ja veljeys nousevat kuitenkin rassauksen ohi elokuvan teemoiksi niin upealla tavalla, että naiskatsojakin unohtaa katsovansa autoelokuvaa. Perinteiselle mieskatsojalle autojen roplaaminen lienee vain plussaa.
Salmenperän mukaan eläminen tien päällä oli kaikkea muuta kuin herkkua. Kuvausryhmän kuusi viikkoa Alaskassa ja Kanadassa olivat tähänastisista työkeikoista raskaimmmat.
– Jatkuva epävarmuus ja halinnan puute kuvattavaan sisältöön oli ahdistavaa, Salmenperä huokaa.
– Kohtuullisen kehnot olosuhteet tien päällä ja lopussa krooninen tulipalon pelko olivat hetkittäin liikaa. Onneksi saimme kuvausten jälkeen ottaa etäisyyttä materiaaliin ja leikata elokuvan pahimman ahdistuksen jo haihduttua.
Salmenperän työryhmällä oli käytössään Hesen kaverin, mekaanikko Rhys Palmerin Vanguard-asuntoauto ja kuvausautona Alaskasta ostettu Chevy pick-up.
– Kalusto ei ollut luotettavaa, mutta siinä oli tunnelmaa, Salmenperä hehkuttaa.
– Puolessa välissä matkaa menetimme huoltoautona toimineen Vanguardin, kun Rhys ja Jon [Ayres] joutuivat lähtemään takaisin kotia kohti. Matkanteko Hesen rekalla oli hidasta ja epämukavaa, sillä nukuimme Airstreamissa öljytynnyreiden ja työkalujen keskellä.
Salmenperän mukaan pahinta oli pelko siitä, ettei koko hommasta tule mitään. Että matka ei pääse jatkumaan Alaskasta ja koko homma tyssää ennen kuin pääsee edes alkamaan.
– Mutta ehdottomasti parasta olivat oikeat ihmiset, Salmenperä hehkuttaa.
– Ja tietysti se, että kaikki kameran edessä tapahtunut oli totta.
Ennen kuvauksia Salmenperä oli päättänyt, ettei ota dokumentaarisuudesta mitään paineita. Tilanteita oli jo etukäteen lupa väännellä, käännellä ja manipuloida aivan surutta.
– Niin ei kuitenkaan käynyt. Meidän ei tarvinnut tarvinnut tehdä mitään! Kaikki elokuvassa oleva materiaali tapahtui käytännössä oikeasti ilman järjestelyä, ohjaaja paljastaa.
– Kohtausten järjestystä on totta kai muuteltu leikkausvaiheessa. Mutta siinä kaikki.
Kunnollisen tie-elokuvan tavoin myöskään Alaska Highway -elokuvassa määränpäällä ei ole suurtakaan merkitystä. Päosassa on itse matka. Matka, ja unelman toteuttaminen. Matkan loppuminen merkitsi tässä tapauksessa myös unelman loppua. Kuulostaa suomalaistyyppiseltä melankoliselta lopulta.
– Itse uskon, että Alaska Highway oli kolmiosaisen unelman ensimmäinen osa. Hesellä on nyt pientä laittoa vaativa mutta asuttava koti Vancouverin saarella, Salmenperä paljastaa pohdintojaan.
– Seuraava vaihe on saada se liikkumaan turvallisemmin, varmemmin ja taloudellisemmin. Ja kolmas vaihe lähteä sillä matkalle, jolla ei enää ole varsinaista määränpäätä.