Beach Boys -sankari Brian Wilsonin näyttelijä valittu tulevaan elokuvaan

18.1.2013 20:44

Jo pari vuotta tekeillä ollut elokuva Beach Boys -yhtyeen vaikuttajasta nytkähti viimein eteenpäin pääosan valinnalla.

Little Miss Sunshine (2006) ja Looper (2012) -elokuvista tuttu Paul Dano on valittu esittämään legendaarista muusikko Brian Wilsonia.

Elokuvasta uutisoitiin viimeksi kesällä 2011, kun tuottajat Bill Pohlad ja John Wells valmistelivat elokuvahanketta saatuaan oikeudet Wilsonin elämäntarinaan ja musiikkikappaleisiin.

Love and Mercyksi nimetyssä elokuvassa Dano esittää Wilsonia tämän luovuuden huipulla. Wilsonin myöhempiä vaiheita esittämään on vielä haussa toinen näyttelijä. Näyttelijöiden vaihtuminen ei ole mitään uutta Love and Mercyn käsikirjoittaja Oren Movermanille, useita näyttelijöitä kierrättäneen Bob Dylan -elokuva I’m Not Theren tekijälle.

Wilson on itse innoissaan Danon valinnasta, eikä hän omien sanojensa mukaan pysty vieläkään uskomaan, että hänen elämästään ollaan tekemässä valkokangaselokuvaa.

Love and Mercyn musiikkivalintoja valvoo aiemmin Trent Reznorin kanssa elokuvamusiikkia tehnyt Atticus Ross.

Myös Beach Boys -yhtyeen rumpalista, Dennis Wilsonista on tekeillä elokuva: The Drummer.

The Drummerin on määrä valmistua vielä tämän vuoden aikana, mutta Love and Mercyn tuotantoaikataulusta ei ole tietoa.

Kuva Little Miss Sunshinesta.

Lähde: Empire

(Episodi/JS)