Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on juuri vahvistanut Truth Social -alustallaan, että hän aikoo toteuttaa uhkauksensa ulkomaalaisten elokuvien jättitulleista.
Trump on vahvistanut, että kaikille USA:n ulkopuolella tehdyille elokuville määrätään sadan prosentin tuontitullit.
Trump uhkasi tulleilla jo toukokuussa, mutta sittemmin aihe on kadonnut pöydältä. Nyt, aivan yllättäen, Trump ilmoitti, että hän toteuttaa uhkauksensa.
Ei ole vielä varmaa, milloin tullimuutos tulee voimaan.
– Elokuvabisneksemme on varastettu Yhdysvalloilta muiden maiden toimesta. Aivan kuin lapselta olisi viety karkki. Kalifornia, jolla on heikko ja kyvytön kuvernööri [Gavin Newsom], on kärsinyt erityisen pahasti! Siksi, ratkaistakseni tämän pitkäaikaisen, loputtomalta tuntuvan ongelman, määrään sadan prosentin tullin kaikille Yhdysvaltojen ulkopuolella tehdyille elokuville. Kiitos huomiostanne tähän asiaan, Trump kirjoitti Truth Socialissa.
Mikäli tulli tulee voimaan, on mielenkiintoista nähdä miten esimerkiksi parhaillaan Isossa-Britanniassa kuvattavalle Spider-Man: Brand New Daylle tulee käymään. Entäpä Avengers: Doomsday? Se myös kuvattiin Isossa-Britanniassa.
Trumpin päätös tuli pian Jimmy Kimmel -kohun jälkeen. Kimmel sai työnsä takaisin Disneyn omistamalta ABC-kanavalta, joten liekö tämä Trumpin kosto Disneylle?
Nähtäväksi jää miten tässä käy.
Lähde: Collider