Dystooppisessa sääntöyhteiskunnassa ei saa unohtaa omaa ääntään – haastattelussa uuden The Testaments -sarjan päätähdet

Episodi keskusteli The Handmaid’s Tale – Orjattaresi -jatkosarjan päätähtien Chase Infinityn, Lucy Hallidayn ja Ann Dowdin kanssa.

Julkaistu:

Dystooppinen draamasarja The Handmaid’s Tale – Orjattaresi päättyi kuuden tuotantokauden jälkeen toukokuussa 2025. Nyt, vain vajaa vuosi alkuperäistarinan loppumisesta, katsojat kutsutaan palaamaan takaisin uskovaisten miesten tiukasti johtamaan Gileadiin – jatkosarja The Testaments onkin käynnistänyt ensimmäisen tuotantokautensa Disney Plus -suoratoistopalvelussa tänään keskiviikkona 8. huhtikuuta.

The Testaments hyppää ajassa nelisen vuotta eteenpäin alkuperäissarjan dramaattisista loppukäänteistä. Punaisiin kaapuihin sonnustautuneiden ja lopulta laajaan kapinaan nousseiden orjattarien sijaan kerronta keskittyy tällä haavaa vanhoillisen valtion nuorisoon. Sarjan päähahmona nähdään tunnollinen Gileadissa kasvanut Agnes, kanadalainen Daisy, joka päätyy koulittavaksi tiukan naapurivaltion hoteisiin sekä aiemmasta sarjasta tuttu jämäkkä opettaja, Lydia-täti.

Hahmokolmikon näyttelijöinä nähdään tuore Golden Globe ja Actor Award -ehdokas Chase Infinity (One Battle After Another), Lucy Halliday sekä Ann Dowd, joita Episodi pääsi jututtamaan uutuussarjan tiimoilta.  

Lue myös: The Handmaid’s Talen spin-off The Testaments käynnistyy keväällä – ensimmäiset kuvat lupailevat synkkiä hetkiä

Pian 26-vuotta täyttävä Infinity kertoo Episodille, että pääroolin saaminen sarjasta tuntui yhtä aikaa sekä suurelta kunnialta että suurelta vastuulta. Kirjailija Margaret Atwoodin luomaa maailmaa kuvaava The Handmaid’s Tale keräsi kausiensa varrella useita arvotettuja palkintopystejä ja uskollisen fanikunnan – paineet menestyksen toistamiselle ovat siis luonnollisesti olleet korkealla myös The Testamentsin kohdalla.

”Tahdoin ehdottomasti tehdä mahdollisimman paljon valmistautumista ennakkoon. Tahdoin kunnioittaa Margaretin alkuperäistä maailmaa ja kerrontaa – sekä tietysti myös Agnesin tarinaa”, Infinity täsmentää.

Halliday tunnustautuu Atwoodin pitkäaikaiseksi faniksi, minkä vuoksi kirjojen ankara maailma oli hänelle hyvin tuttu jo entuudestaan. Myös hän kertoo tunteneensa isoa vastuuta onnistuneesta työskentelystä; sarjan tuotantotiimi pyörittää projektia The Handmaid’s Talesta opituin kokenein ottein eikä hän tahtonut päätyä kapulaksi tämän sujuvasti eteenpäin rullaavan kokonaisuuden rattaisiin.

”Toivomme, että [alkuperäissarjaa katsonut] yleisö pitää siitä, mitä olemme saaneet aikaan”, Halliday sanoo. Infinity täydentää: ”Ja että he myös rakastavat [The Testamentsin] tuoretta perspektiiviä!”

Lue myös: Nyt Maxissa: Orjattarien viimeinen kapina käynnistyy – hittidraaman finaalikausi on täällä

Lydia-tätiä jo kuuden The Handmaid’s Tale -kauden aikana esittänyt Dowd vakuuttui uudesta, niin ikään Atwoodin kirjaan perustuvasta spin-offista heti luettuaan avausjakson käsikirjoituksen. Hän kuvailee kasvutarinan käynnistymistä ”kauniiksi”, ”voimakkaaksi” ja ”fantastiseksi” – hänestä oli hyvällä tavalla jännittävää päästä osaksi myös tätä uutta tarinaa.

Infinity ja Halliday muistelevat alkuperäisen käsikirjoituksen muuttuneen jonkin verran projektin edetessä kuvaustensa alkuun. Mutta he ovat kuitenkin tyytyväisiä suoratoistoruuduille päätyneeseen lopulliseen versioon eivätkä he malttaneetkaan odottaa pääsevänsä uppoutumaan hahmojensa mielenmaisemiin.

Halliday luonnehtii hahmojen kuvailua käsikirjoituksen sivuilla todella selkeästi artikuloiduiksi, mikä nostatti hänen kiinnostustaan rooliinsa entisestään. Dowd yhtyy myös ylistämään sarjan käsikirjoitustiimiä: ”Olemme onnekkaita.”

Lue myös: Dystooppisen Handmaid’s Talen jatko-osa saapui tänään suoratoistoon – uusi sukupolvi kasvaa Gileadissa

Agnes, jonka The Handmaid’s Tale -katsojat tuntevat myös kapinallisjohtaja June Osbornen (Elisabeth Moss) biologisena Hannah-tyttärenä, ja Daisy päätyvät kauden tapahtumien myötä oppimaan paljon lisää omista taustoistaan. Mutta myös teini-ikäisyyden ja sen mukanaan tuomion muutosten sekä kokemusten tutkiskelu on avainasemassa The Testamentsissa.

Oscar-palkitun One Battle After Another -elokuvan promootiokiertueelta The Testamentsin pariin koko lailla suoraan siirtynyt Infinity uskookin varsinkin sarjaa seuraavan uuden sukupolven yleisön löytävän tarinasta paljon samaistumispintaa. Ystävyyssuhteet, teinielämä, ensimmäinen ihastus, ensimmäiset kuukautiset – nämä ovat kaikki universaaleja asioita, joihin katsojat pääsevät mukaan sarjan hahmojoukon kautta.

”Odotan näkeväni mitkä [sarjan teemoista] resonoivat [katsojissa] eniten ja mitkä [viestit] jäävät heillä sarjasta mieleen. Sinnikkyydestä, luonteen lujuudesta ja omasta äänestään kiinnipitäminen yhteiskunnassa, joka kehottaa ja kieltää jatkuvasti tekemästä tiettyjä asioita on seikka, jota ei saa päästää unohtumaan”, Infinity pohtii tarkkasilmäisesti.

Lue myös: Kuolemantapaus nostaa naiskolmikon synkät salaisuudet esiin – uusi trillerisarja käynnistyi tuplajaksolla

Katso alta The Testaments -uutuussarjan virallinen traileri. Uusia jaksoja julkaistaan Disney Plussassa viikoittain, keskiviikkoisin.

YouTube video