Eläköön seurapiirisäihke! HBO uusi historiallisen suosikkisarjansa jo neljännelle tuotantokaudelle

Downton Abbey -luojan toisellakin pukudraamalla pyyhkii hyvin.

31.7.2025 09:00

HBO Maxin esittämä historiallinen pukudraama The Gilded Age on saamassa lisää jatkoa. Sarja onkin uusittu nyt jo virallisesti neljännelle tuotantokaudelle.

HBO kertoo asiasta omissa sosiaalisen median kanavissaan. Julkaisun yhteydessä nähdään kollaasikuva sarjan lukuisista päähahmoista hymyissä suin.

Lue myös: The Gilded Age: Upporikkaan pyrkyriperheen tarinalla on esikuva tosielämässä

Lue myös: Downton Abbey: Viimeinen näytös sai ensimmäisen trailerin – Päätösosan tarinan keskiössä skandaali

Sarjan on luonut Downton Abbeynkin kehitellyt Julian Fellowes. Sen parissa seurataan 1880-luvun rikkaiden seurapiiriperheiden käännerikasta elämää vilkkaassa, alati kasvavassa ja teollistuvassa New Yorkin kaupungissa.

Sarjan kolmas tuotantokausi pyörii parhaillaan HBO Max -suoratoistopalvelussa. Kauden kahdeksasta jaksosta on esittämättä vielä kaksi kappaletta – finaalin pariin päästään maanantainan 11. elokuuta.

Lue myös: Netflix uusi ennätyksiä rikkoneen pukudraamansa jo viidennelle ja kuudennelle kaudelle – neljäs kausi luvassa 2026

Katso The Gilded Agen kolmannen tuotantokauden virallinen traileri alta.

YouTube video