Elämää suurempi elokuva – oikeasti!

Kaiken teoria kertoo astrofyysikko Stephen Hawkingista, joka on yksi aikamme merkittävimmistä tiedemiehistä. Aikaan ja maailmankaikkeuden syntyyn liittyvien teorioiden kehittäjä on liikuntakyvytön, sillä hän sairastaa liikehermosoluja rappeuttavaa ALS-tautia. Sairaus ei ole kuitenkaan estänyt Hawkingin loistokasta uraa ja monivivahteista perhe-elämää.

Teksti: Johanna Juntunen, Toronto

Dokumentistaan Nuorallakävelijä (Man on Wire, 2008) tunnetun James Marshin ohjaama Kaiken teoria pohjautuu Jane Hawkingin muistelmiin kirjassa Travelling to Infinity: My Life with Stephen. Elokuva keskittyy Stephen Hawkingin ensimmäiseen avioliittoon ja perheen perustamiseen Jane-vaimon kanssa sekä tiedemiehen terveyden heikkenemiseen ALS-taudin puhkeamisen myötä ja sen tuomiin ongelmiin.

Kun Hawking opiskeli kosmologiaa Cambridgen yliopistossa 1960-luvulla, hän oli vasta 21-vuotias saadessaan tietää sairastavansa harvinaista motoneuronisairautta, joka rappeuttaa lihasten toimintakyvyn. Hänelle annettiin korkeintaan kaksi vuotta elinaikaa.

Diagnoosia ennen Hawking oli tavannut kirjallisuutta opiskelevan Jane Wilden, joka ei peräänny huonoista uutisista huolimatta. Hän on päättänyt tukea Stephenia, tuo tulevaisuus mitä tahansa tullessaan.

Nopeasti etenevän sairauden keskellä Hawking kehittää teoriaansa universumin synnystä, vaikka ura ja tieteelliset saavutukset jäävätkin elokuvassa taka-alalle. Muitakin taiteellisia vapauksia on otettu draaman lisäämiseksi Hawkingien elämään.

Kaiken_teoria_3Stephen Hawkingin esittäminen on nuoren Eddie Redmaynen (Les Misérables, My Week with Marilyn) lopullinen läpimurto. Redmaynen Oscar-ehdokkuutta pidetään lähes varmana.

– Stephen Hawking on aikamme suurimpia neroja ja yksi hauskimmista ihmisistä, jonka olen koskaan tavannut, Redmayne kertoo.

– Hänen esittämisensä oli unelma; mitä uskomattomin, kauhistuttavin ja inspiroivin kokemus. Pidämme kaikki paljon Hawkingin perheestä ja suhtauduimme elokuvaan intohimoisesti, Redmayne tunnustaa.

Näyttelijän valmistautuminen rooliin kesti puoli vuotta. Redmayne harjoitteli kuukausia oppiakseen näyttelemään Hawkingin ALS-taudin etenemistä, johon kuuluvat lihasheikkoudesta johtuva kaatuileminen, puhumisen vaikeutuminen, sormien kouristuminen ja lopulta kävelykyvyn menettäminen, sekä kyvyttömyys pukeutua, syödä, peseytyä tai käydä vessassa ilman apua.

– Roolin fyysiset vaatimukset olivat uskomattomat. Kävimme Lontoossa eräällä neurologian klinikalla tapaamassa ALS- ja muita motoneuronitauteja sairastavia potilaita, joita oli 40–50. Tarkkailin heidän olemustaan, keskustelimme kokemuksista ja tapasin myös heidän perheitään. Sitten toimme neurologille valokuvia Stephenistä, sillä hänestä ei ole videokuvaa nuorena. Hän alkoi rakentaa aikajanaa Stephenin lihasten rappeutumisesta ja kirjoitti minulle muistilistan eri vaiheista. Pystyäkseni näyttelemään Stephenin tilan heikkenemisen treenasin myös tanssikoreografin kanssa neljä kuukautta.

Kaiken_teoria_4Potilaat perheineen tekivät Redmayneen lähtemättömän vaikutuksen.

– Tätä tautia on kuvattu vankilaksi, jonka seinät liikkuvat lähemmäksi joka päivä. Sen takia jokainen tunti vaikuttaa viikolta, jokainen viikko kuukaudelta ja jokainen kuukausi vuodelta. Opin tämän elokuvan kautta elämään jokaisen hetken täysillä, mikä on myös tapaamieni potilaiden ja Stephenin motto.

Redmayne katsoi myös kaikki roolihahmostaan tehdyt dokumentit, luki muuta aineistoa niin paljon kuin mahdollista ja yritti ymmärtää fyysikko-kosmologin kehittämiä teorioita. Taustatyö huipentui Hawkingin tapaamiseen viisi päivää ennen kuvausten alkua.

– Se oli huikeaa. Vietin Stephenin kanssa kolmisen tuntia yhtenä iltapäivänä. Olin kauhuissani ja niin hermostunut, että latelin ensimmäisen 25 minuutin aikana hänelle tietoja Stephen Hawkingista. Tilanne oli karsea, ja kaiken lisäksi kärsin verbaaliripulista. Yritin epätoivoisesti täyttää taukoja keskustelussa, joten sanoin, että: ”Sinähän olet syntynyt 8. tammikuuta ja minä 6. tammikuuta, joten olemme molemmat horoskoopissa kauriita.” Tätä järjetöntä möläytystäni seurasi kolmen minuutin tauko, jonka jälkeen Stephen sanoi metallisella puhesyntetisaattoriäänellään: ”Olen astronomi, en astrologi.” Halusin vajota maan alle. Hän kuitenkin rikkoi jään, ja tapaaminen sujui paremmin loppua kohden, näyttelijä kertoo itseironisesti.

Lue lisää elokuvasta uudesta Episodista 1/2015.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut